Zapolski palaa maalille, kokoonpanoon muutoksia

Jokerit lähtee kääntämään kahta peräkkäistä tappiota voitoksi tänään Bratislavassa Slovanin vieraana. Ryan Zapolski on torjuntavuorossa ja kentällisiin tulee muutoksia.

Kokoonpanoon tulee neljä muutosta sitten tiistain ottelun. Kapteeni Peter Regin on sivussa loukkaantumisen vuoksi, joten Sakari Manninen siirtyy keskelle ja saa laidoilleen Steve Mosesin sekä Henri Ikosen, joka ei pelannut Dinamo Riikaa vastaan. Reginin ollessa sivussa kapteenina toimii Sami Lepistö.

Tomi Mäki nousee Ikosen ohella kokoonpanoon ja ottaa Antti Pihlströmin paikan nelosketjun laidassa. Puolustuksessa Jesper Jensen ei pelaa ja hänet korvaa viime pelin huilannut Karl Stollery. Tolppien väliin palaa Ryan Zapolski.

Jokerit koki tiistaina Riiassa 1-2-jatkoaikatappion Dinamolle. Isossa kuvassa helsinkiläiset veivät peliä valtaosan ajasta, mutta viimeistely tuotti tuskaa. SKA Pietarin voittovire on nostanut joukkueen läntisen konferenssin kärkeen ja Jokereiden kaksi peräkkäistä tappiota pudottanut punakeltaiset kolmanneksi. Joukkueet ovat tasapisteissä saman verran otteluita pelanneena.

Kahdessa viime pelissään Jokerit on tehnyt yhteensä yhden maalin. Viimeistelyn tehokkuutta etsitään tänään Bratislavassa, jossa Jokerit on voittanut viimeksi ensimmäisellä KHL-kaudellaan. Slovan on ollut helsinkiläisille kova pala purtavaksi, sillä edelliset viisi kohtaamista ovat johtaneet tappioon.

Slovan palasi pitkältä Kiinan ja Venäjän kaukoidän kiertueeltaan kotikaukaloon tiistaina ja hävisi Spartakille 1-4. Joukkue on läntisessä konferenssissa 11:ntenä, kun voittoja on 11 pelissä tullut kolme ja pisteitä yhteensä kahdeksan. Slovanin otteista voit lukea tarkemmin täältä.

Illan ottelu alkaa klo 19.30. Suoraa lähetystä voit seurata Viasatin ja Viaplayn kautta. Jokerikannattajien virallinen vieraspelikatsomo on O’Learys Manskulla, Sellossa ja Isossa Omenassa. Lue lisää täältä.

Jokereiden kokoonpano:

6 Jesse Joensuu – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
25 Pekka Jormakka – 16 Geoff Platt – 71 Nicklas Jensen
48 Henri Ikonen – 65 Sakari Manninen – 11 Steve Moses
14 Tomi Mäki – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila

4 Tommi Kivistö – 18 Sami Lepistö
3 Karl Stollery – 51 Alex Grant
50 Viktor Lööv – 7 Oliver Lauridsen
77 Eemeli Räsänen

30 Ryan Zapolski (98 Janis Kalnins)

Slovanin kokoonpano:

11 Patrik Virta – 20 Jeff Taffe – 26 Michal Repik
65 Rudolf Cerveny – 25 Casey Bailey – 19 Matus Sukel
17 Chad Rau – 24 Kyle Chipchura – 23 Adam Liska
47 Mario Lunter – 97 David Buc – 63 Patrik Lamper

86 Eric Gelinas – 8 Michal Sersen
16 Andrej Meszaros – 7 Mario Grman
51 Ivan Svarny – 55 Nick Schaus
31 Lukas Klok

30 Jakub Stepanek (1 Marek Ciliak)

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019