Uusiutunut Spartak tähtää Lehterän johdolla ylemmäs

Jori Lehterä johtaa Spartakin hyökkäystä. Kuva: KHL

Spartak Moskovassa tehtiin täysremontti viime kauden jälkeen. Päävalmentajaa myöten pakka lyötiin uusiksi. Tähtisentteri Jori Lehterän johdolla joukkue taistelee jopa kotiedusta läntisessä konferenssissa.

Lehterä, 33, pelaa toista kauttaan Spartakissa ja oli yksi harvoista pelaajista, joka sai viime kauden jälkeen jatkaa moskovalaisseurassa. Jokereiden junioreissa aikanaan ihastuttanut ja SM-liigadebyyttinsä punakeltaisissa kaudella 2006-07 tehnyt hyökkääjä on Spartakin paras pistemies tälläkin kaudella 28 pelin tehoin 7+16=23.

Torstaina Lehterä tykitti kaksi maalia, kun Spartak kukisti Barysin kotonaan 5-2. Sijoitus läntisessä konferenssissa on kahdeksas. Matkaa pudotuspeliviivan alapuolelle on kolme pistettä, kun taas kotietu eli neljäs sija on kuuden pisteen päässä.

Spartakin päävalmentajaksi tuli täksi kaudeksi 49-vuotias Boris Mironov, jonka upea pelaajaura sisälsi yli 700 NHL-ottelua. Puolustajana pelannut Mironov oli saavuttamassa niin olympiahopeaa kuin -pronssiakin Venäjän paidassa vuosina 1998 ja 2002. Valmentajana hän toimi kahdella edelliskaudella Neftehimikissä, mutta Spartakissa hän on ensimmäistä kertaa KHL-urallaan päävalmentajana.

Materiaaliltaan Spartak kuuluu läntisen konferenssin keskikastiin, joten sijoitus kahdeksantena on pitkälti sitä, mitä ennen kauden alkua saattoi odottaakin. Maaleja on syntynyt 72 eli 14:nneksi eniten ja päästettyjä 73 eli 13:nneksi vähiten sarjassa. Ylivoimatehokkuus 17,3% on sarjan alempaa keskikastia ja alivoimaprosentti 79,3 keskivaiheilla.

Spartak ei ole varsinaisesti loistanut millään osa-alueella, mutta voi kaataa hyvänä iltana kenet tahansa. Lehterän laidoilla pelaavat Emil Pettersson ja Aleksandr Hohlatshjov ovat laatuhyökkääjiä ja tilaa saadessaan vaarallisia. Vancouverista hankittu kanadansuomalainen Jake Virtanen on iskenyt 20 peliin tehot 8+4=12 ja tuo tärkeää tulivoimaa kärjen taakse. Kokeneet Andrei Loktionov ja Sergei Shirokov ovat niin ikään tekijämiehiä KHL:ssä.

Luganosta saapunut puolustaja Tim Heed on ottanut peräpään johtajan roolin ja pelaa yli 21 minuuttia illassa. Ruotsalainen on isossa vastuussa myös ylivoimapelissä. Ykkösvahdiksi hankittu Oscar Dansk ei ole vakuuttanut alkukaudesta. Aleksei Krasikov on saanut viime aikoina enemmän vastuuta.

Jokerit ja Spartak eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet. KHL-aikana keskinäiset ottelut ovat menneet voitoin 11-7 helsinkiläisten eduksi. Viime kauden neljässä pelissä voitot tasattiin, kun molemmat voittivat kertaalleen kotona ja vieraissa.

Lauantain kamppailu käynnistyy klo 16.00 ja hallin ovet avataan klo 15.00. Liput matsiin hankit Ticketmasterin verkkosivuilta. Tervetuloa nauttimaan Euroopan parhaasta lätkästä ja kannustamaan Jokerit voittoon!

Spartakin kokoonpano 18.11. Barys-pelissä:

14 Emil Pettersson - 21 Jori Lehterä - 93 Aleksandr Hohlatshjov
19 Ivan Drozdov - 90 Andrei Loktionov - 96 Jake Virtanen
18 Dmitri Kugrishev - 22 Danila Kvartalnov - 39 Nikolai Tshebikin
71 Aleksandr Avtsin - 98 Igor Shvirjov - 12 Vjatsheslav Soloduhin

72 Tim Heed - 57 Aleksandr Nikishin
55 Dmitri Vishnevski - 15 Jakub Jerabek
28 Aleksandr Brintsev - 32 Semjon Rutshkin
25 Oleg Jevenko - 34 Jegor Savikov

84 Aleksei Krasikov (30 Andrei Skovronski)