Tunteet pinnassa tutun kiistakumppanin kanssa - katso kuvat

Kuvat: Mikko Taipale

Jokereiden ja SKA:n välinen ensimmäinen kohtaaminen näytti, mitä tuleman pitää runkosarjassa. Joukkueiden välillä läikkyi muutaman kerran yli keskiviikkoillan ottelussa Trio Areenassa. Tunne oli vahvasti läsnä, kuten aiemminkin.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019

X

Enemmän pelissä.

Jokerit on aina raivannut oman polkunsa. Haluamme olla jotain suurempaa, enemmän kuin muut. Vahva visio ja kunnianhimo ovat johtaneet meidät divarista suomalaisen lätkän kärkeen – ja sitä kautta KHL:n kovaan pyöritykseen. Samalla meistä on kasvanut seura, joka herättää tunteita.

Jääkiekko on suomalaisille pyhä asia, ja suurista unelmista ääneen puhuminen herättää mielipiteitä. Meitä on sanottu suuruudenhulluiksi, jopa pettureiksi. Vihaa tai rakasta, me viemme pilke silmäkulmassa suomalaista jääkiekkokulttuuria eteenpäin – koko intohimoisen Jokeriperheen voimin.

Jokerit on pelannut Euroopan parasta lätkää KHL:ssä jo viiden kauden ajan. Olemme tarjonneet monelle pelaajalle uransa suurimman haasteen ja rakentaneet puitteet mestariksi kasvamiseen.

Nyt edessä on uusi aikakausi ja meillä on kasassa yksi kaikkien aikojen jokerijoukkueista. Tavoitteemme on selkeä: haluamme kaapata himoitun Gagarin Cupin ensi keväänä Helsinkiin.

Meillä on enemmän pelissä.
Tule Pasilaan todistamaan, miltä se näyttää ja tuntuu.

Jari Kurri signature

Jari Kurri
Hallituksen puheenjohtaja
Jokerit Helsinki

Jatka jokerit.comiin