Tehokkuus jälleen huippuluokkaa - "Kuka vaan voi ratkaista"

Dinamo Riika koki Jokereiden kovan lokakuun vireen maanantaina nöyrtymällä Helsingissä luvuin 7-3. Jokereiden tehokkaimmat olivat Sakari Manninen (2+2) ja Sami Lepistö (0+4).

Päävalmentaja Lauri Marjamäen kommentit ottelusta:

Jokerit - Dinamo Riika 7-3 (1-1, 2-1, 4-1) (Tilastot KHL.ru)

KHL:n läntisessä konferenssissa toiseksi noussut Jokerit nappasi kolmannen perättäisen voittonsa nousujohteisella peliesityksellä. Varsinkin kolmas erä oli Jokereilta äärimmäisen vahva. 

– Tiesimme, että Dinamo on hyvä joukkue ja heillä on vaarallinen ykkösketju. Me ei oltu parhaimmillamme. Sählättiin maaleja ja ne täytyy saada karsittua jatkossa pois. 3–2-johtomaali oli tärkeä toisessa erässä. Kolmas erä oli meiltä loistava ja se riitti tänään, tehot 0+4 kerännyt kapteeni Sami Lepistö kertoi taiston tauottua. 

Avauserä oli tasainen. Dinamo Riika siirtyi 1–0-johtoon Gints Meijan ylivoimaosumalla, johon upean esityön tarjoili KHL:n maalipörssiä johtava ruotsalaishyökkääjä Linus Videll. Jokerit kuittasi kuitenkin kaksi minuuttia myöhemmin taukolukemiksi 1–1, kun tanskalaishyökkääjä Nicklas Jensen iski ylivoimalla Sakari Mannisen tolppalaukauksesta tulleen paluukiekon sisään.

Vauhdikkaan toisen erän lopussa nähtiin ottelun kulminaatiopiste, kun Jokerit nousi Alex Grantin ja Sakari Mannisen osumilla 1–2-tappioasemasta 3–2-johtoon. 

– Vauhdikas matsi ja kaksi erää ihan maalin peli. Paransimme peliä mitä pidemmälle mentiin. Kolmannessa erässä olimme todella tehokkaita. Ylivoima toimi hyvin ja karvauspelin kautta saatiin paljon riistoja, Manninen niputti illan antia.

Dinamo Riian 1–2-johtomaali oli puolestaan Vitalijs Pavlovsin käsialaa. Latvialaishyökkääjä niittasi kylmänviileästi limpun läpiajosta sisään. Vapauttavan avaussyötön tarjoili viime kaudella KalPassa ihastuttanut kanadalaispuolustaja Mathew Maione, joka johtaa KHL:n pistepörssiä.

Jokerit meni päätöserässä menojaan. Helsinkiläiset puolustivat tiiviisti, riistivät nälkäisesti ja käänsivät peliä nopeasti. Myös ylivoima toimi erinomaisesti. 

Työteliäs kahden suunnan ruotsalaissentteri John Norman viimeisteli takatolpalta Henri Ikosen ja Sakari Mannisen esityöstä 4–2-johtomaalin. Jokerien illan viides syntyi ylivoimalla, kun kolmen tehopisteen iltaa viettänyt Nicklas Jensen (2+1) tälläsi tarkalla laukauksellaan limpun verkkoon. 

Suomessa kiekko-oppeja saanut Latvian maajoukkuehyökkääjä Lauris Darzinsin kavennus jäi vain laihaksi lohduksi. 

Pirteän ottelun ja valtavan työmäärän joukkueen eteen tehnyt Marko Anttila (1+1) niittasi tyhjään rysään tilanteeksi 6–3 ja loppulukemat sivalsi ylivoimalla, tehot 2+2 tehtaillut Sakari Manninen. 

– Meillä on laaja ja hyvä materiaali. Tänään minä olin onnekas. Olemme tehneet aika tasaisesti maaleja neljällä ketjulla. Se on tärkeä asia. Meillä on koppi täynnä huippuyksilöitä ja kuka vaan voi ratkaista, Manninen tuumasi.

Pisteputkeaan kuuden ottelun mittaiseksi lisännyt Jokerit jatkaa kauttaan viikonloppuna kahdella kotiottelulla Tallinnassa. Perjantaina vastaan asettuu Spartak Moskova ja sunnuntaina pisteistä taistellaan Severstal Tsherepovetsin kanssa. 

– Ihan tarkkaa ei ole tiedossa, mitä kaikkea siellä odottaa. Kuulemma Tallinnassa on hieno halli. Uskon, että saadaan hieno tunnelma ja hyvä show aikaan. Meidän faneja on tulossa paljon ja varmasti tulee hyvä reissu, Lepistö tuumasi. 

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019