"Tämä yhtälö vain toimi" - Mäksä muistelee peliuraansa

Tomi Mäki debytoi Jokereiden miesten joukkueessa syksyllä 2001 ja nousi seurassa kaikkien aikojen eniten otteluita pelanneeksi pelaajaksi 18 vuotta myöhemmin. Hän kertoo tarinansa ja miksi pysyi aina uskollisena omalle seuralleen.

Mäki pelasi Jokereissa 628 ottelua, jolla on hän seurahistorian ennätysmies. Vuonna 2005 hyökkääjä siirtyi kolmeksi vuodeksi Pohjois-Amerikkaan, josta palasi omaan seuraansa eikä enää muualle katsellut.

-Luottamus seuran ja minun välilläni toimi aina. He halusivat, että olen mukana, mikä oli minulle iso juttu. Se yhtälö vain toimi, enkä kokenut, että olisi pitänyt vaihtaa, Mäki kertoo.

Katso koko haastattelu yllä olevalta videolta.

Sunnuntain tribuuttiottelu alkaa klo 16.00 ja paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin. Ennen pelin alkua Jokerit ja seuran kannattajat kunnioittavat Mäen huikeaa uraa ja myös itse legenda pääsee vielä kerran kiittämään läheisiään ja tukijoitaan. Luvassa on tunteikas ilta, johon kaikkien punakeltaisten halutaan saapuvan paikan päälle.

Peli on SuperWeek-ottelu, johon voit hankkia 4 lippua 44 eurolla Ticketmasterin verkkosivuilta tai hallilta ennen peliä. Tervetula nauttimaan hienoista punakeltaisista hetkistä!

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020