”Tämä oli upea kiekkoilta” – Jokerit ja Dinamo näyttivät parastaan

Jokereiden ja Dinamo Minskin välinen kamppailu oli kenties koko alkukauden viihdyttävin. Laadukkaat joukkueet mittelivät pisteistä tasapäin ja lopulta Hartwall Arenan yleisö sai juhlia isoa kotivoittoa.

Jokerit - Dinamo Minsk 3-2 (1-0, 0-2, 2-0) (Tilastot KHL.ru)

Dinamo teki Jokereiden illan vaikeaksi tiiviillä ja vauhdikkaalla tekemisellään. Valkovenäläisryhmä oli juuri niin vaarallinen kuin saattoi odottaa ja helsinkiläiset olivat avauserän ensimmäiset minuutit köysissä. Hiljalleen peli parani ja paine kääntyi toiseen päätyyn. Jesse Joensuu runnoi kauden kolmannella maalillaan isännät johtoon avauserässä.

-Voitimme tänään hyvän joukkueen. Dinamo on hyvin valmennettu ja pelaa hyvää jääkiekkoa. He tulivat erittäin aggressiivisesti tähän peliin: kahdella meidän pakkeihin kiinni. Vähän aikaa sitä ihmettelimme, mutta paransimme kyllä sen jälkeen roimasti, päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi.

-Ensimmäisessä erässä olisimme voineet tehdä enemmänkin maaleja. Vastustajan maalivahti oli erinomainen, hän jatkoi.

Toisessa erässä oli Dinamon vuoro olla hallitsevampi osapuoli. Erän loppupuoliskolla Jokerit joutui nöyrtymään kahteen takaiskuun pienen suvantovaiheen aikana. Ensimmäinen osuma syntyi ylivoimalla ja toinen vastahyökkäyksestä, kun isäntien pakka oli hetken levällään.

-Toisessa erässä otimme pari kakkosta, jotka sotkivat pelaamistamme. Viimeiset seitsemän minuuttia olivat sellaista jääkiekkoa, jota emme halua pelata, Marjamäki tukisti.

Tiistaina Jokerit nousi Sotshia vastaan kahden maalin takaa jatkoaikavoittoon kolmannen erän kirin ansiosta. Nyt sama toistui, kun Veli-Matti Savinainen tykitti ensimmäisen maalinsa Jokereissa ja Brian O’Neill ohjasi alivoimalla Sami Lepistön oivalluksen verkkoon. Jokerit rummutti päätöserässä peliään sellaisella voimalla, ettei Dinamo yksinkertaisesti pystynyt vastaamaan.

-Joukkueessa on paljon voimaa. Taistelimme taas tappioasemasta voittoon ja olimme todella hyviä kolmannessa erässä. Paikkoja oli ja onneksi saimme kaksi tarvittavaa maalia. Saimme tehdä ison päivätyön pisteiden eteen, Marjamäki totesi.

Tunnelma Hartwall Arenassa oli sähköinen. Joukkueet painoivat päästä päähän hurjalla tempolla ja ajoittain peli vaikutti playoff-ottelulta. Fanit tekivät illasta täydellisen ja tunnelma oli huikea. Se välittyi myös vaihtopenkeille.

-Perjantai-ilta, laadukas peli ja tuntui, että kotiyleisö, fanit ja kaikki olivat mukana. Tämä oli upea kiekkoilta, Marjamäki tiivisti.

Sunnuntaina Jokerit hakee jo kuudetta peräkkäistä voittoaan, kun vieraaksi saapuu Salavat Julajev Ufa. Ottelu on Tomi Mäen tribuuttipeli, jossa juhlistetaan jokerilegendan huikeaa uraa. Tätäkään peliä ei kannata missata!

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020