SKA kymmenen pelin pisteputkessa Helsinkiin

Yhden ottelun Jokereita enemmän pelannut SKA Pietari johtaa läntistä konferenssia pisteen turvin ennen lauantain kamppailua. Suurseuran vire on kääntynyt tahmeahkon alun jälkeen totutun kovaksi.

SKA saapuu Helsinkiin kymmenen pelin pisteputkessa ja näiden kamppailujen aikana se on hävinnyt vain kerran. Lauantain ottelu on pietarilaisille vieraskiertueen kolmas. Aiemmissa peleissä Spartak Moskova kaatui tiistaina 6-0 ja HK Sotshi torstaina 3-1.

SKA:n peli on ollut tutun tehokasta ja myös puolustuspeli rautaa. Oma maali on pysynyt puhtaana viidessä ottelussa, kun Igor Shestjorkin on torjunut kolme ja Magnus Hellberg kolme nollapeliä. SKA on päästänyt 13 kamppailussa 18 maalia, joka on vähiten KHL:ssä.

SKA:n alivoimatehokkuus ei ole sarjan kärkipäätä, mutta toisaalta joukkue on joutunut pelaamaan Avangard Omskin kanssa vähiten alivoimaa alkukaudesta – vain 28 kertaa. Jokerit teki Pietarissa kaksi osumaa ylivoimalla syyskuun alkupuolella, mikä on 40 prosenttia kaikista SKA:n alivoimalla päästämistä osumista tähän asti.

Ylivoimalle SKA on päässyt 13:nneksi eniten alkukauden aikana ja tehokkuus on sarjan keskikastia. Mielenkiintoista on, että kovia maalimääriä alkukaudesta mättänyt Jokerit on pelannut KHL:ssä vähiten ylivoimaa, mutta on ollut koko ajan sarjan kärkipäässä. Helsinkiläisten ylivoimatehokkuus onkin koko sarjan paras, 37,5 prosenttia.

SKA:n tehotykki on alkukaudesta ollut Nikita Gusev, joka johtaa KHL:n pistepörssiä. Häkellyttäviin tehoihin on yltänyt myös kokenut ruotsalaispakki Patrik Hersley, joka on pakkien pistepörssin kakkonen. Hersleyn lyöntilaukaus on kylvänyt tuhoa SKA:n takalinjoilla jo useamman kauden.

Pietarilaiset marssittavat jäälle joka ilta laadukkaan kokoonpanon. Tämä nähtiin torstaina Sotshissa, jossa muutama avainpelaaja sai huilivuoron. Nelosketjun raatajat Viktor Tihonov ja Ilja Kablukov eivät pukeneet torstaina, ei myöskään ykkösketjun laitahyökkääjä Nail Jakupov. Heitä voidaan odottaa kokoonpanoon lauantain kamppailuun.

Vajaa kuukausi sitten Pietarissa SKA otti jatkoaikavoiton Jokereista luvuin 4-3. Helsinkiläiset sortuivat pelin ensimmäisellä puolikkaalla muutamaan isoon virheeseen, mutta veivät peliä toisen erän puolivälistä eteenpäin. SKA:n tiivis puolustus pakotti pelin kuitenkin jatkoajalle.

Joukkueiden välistä eroa sarjataulukossa on yksi piste, joten lauantain voittaja saa kerskailuoikeuksien lisäksi ainakin hetkeksi läntisen konferenssin kärkipaikan haltuunsa. Edessä on huikea jääkiekkoilta, johon liput hankit Ticketmasterin verkkosivujen kautta.

Tervetuloa kannustamaan Jokerit voittoon!

SKA:n kokoonpano torstaina Sotshissa:

97 Nikita Gusev - 13 Pavel Datsjuk - 91 Maksim Karpov
78 Aleksei Krushinin - 38 Aleksei Bivaltsev - 94 Aleksandr Barabanov
96 Andrei Kuzmenko - 74 Nikolai Prohorkin - 40 Jevgeni Ketov
18 Aleksandr Dergatshjov - 4 Jarno Koskiranta - 16 Sergei Plotnikov
59 Artjom Nikolajev

46 Vladislav Gavrikov - 6 Patrik Hersley
3 Dinar Hafizullin - 77 Anton Belov
5 Roman Rukavishnikov - 2 Artjom Zub
22 Vladislav Sjomin

30 Igor Shestjorkin (45 Magnus Hellberg)

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019