Shipatshjov yhä Dynamon kapellimestarina

Vadim Shipatshjov hallitsee KHL:n pistepörssiä. Kuva: KHL

Dynamo Moskova ja Jokerit ovat tehneet läntisessä konferenssissa eniten maaleja alkukaudesta. KHL:n pistepörssiä tälläkin kaudella hallitsevan Vadim Shipatshjovin edustama Dynamo ottaa maanantaina mittaa punakeltaisista.

Shipatshjov, 34, on nakutellut 27 peliin tehot 13+26=39, joilla hän on ylhäisessä yksinäisyydessään pistepörssin piikkipaikalla. Toisena tuleva Vitjazin hyökkääjä Niko Ojamäki on yhdeksän pisteen päässä. Erityisesti ylivoimalla moskovalaisten velho on alati vaarallinen syöttötaitonsa ja pelinäkemyksensä ansiosta.

Täksi kaudeksi päävalmentaja Aleksei Kudashovin komentoon siirtynyt Dynamo on läntisessä konferenssissa neljäntenä. Eroa kärjessä olevaan Jokereihin on kuusi pistettä, kun molemmilla on takanaan 27 peliä. Moskovalaiset ovat mättäneet 92 osumaa, kun taas Jokereiden lukema on 90. Molemmilta ryhmiltä löytyy rutkasti tulivoimaa.

Dynamo aloitti kauden erinomaisesti, kun 12 ensimmäisestä pelistä tuli 11 voittoa. Sittemmin tahti on hiipunut, mutta juuri ennen taukoa kaatui viime kauden mestari Avangard lukemin 3-1 vieraskaukalossa. Dynamo kuuluu materiaalinsa puolesta ehdottomasti läntisen konferenssin kärkinippuihin.

Ennen taukoa kaksinkertaisen KHL-mestarin riveistä puuttui loukkaantumisten vuoksi useita pelaajia, joista osa on palaamassa jo maanantain ottelussa tositoimiin. Dynamon verkkosivujen mukaan hyökkääjät Oscar Lindberg, Rob Klinkhammer ja Artjom Fjodorov valmistautuvat pelaamaan Jokereita vastaan. Sen sijaan puolustaja Andrei Pedan sekä hyökkääjät Anton Nazarevitsh ja Vladislav Jefremov ovat yhä toipilaina.

Myös Shipatshjovin takana Dynamolla on erinomaisia pelaajia, jotka ovat hyökkäyssuuntaan vaarallisia. Ak Barsista siirtynyt Stanislav Galijev sekä Severstalissa ihastuttanut Andrei Petunin ovat huippuyksilöitä. KHL:n tähtikaartiin murtautunut 21-vuotias Dmitri Rashevski on tehnyt 27 pelissä tehot 14+10=24. Hän teki maajoukkuedebyyttinsä Venäjän ryhmässä viime viikon Karjala-turnauksessa. Puolustuksessa viime kauden välivuoden jälkeen tositoimiin palannut Vjatsheslav Voinov on takonut 24 peliin 4+18=22 pistettä. 

Dynamo on tehnyt 92 osumastaan 27 ylivoimalla eli eniten KHL:ssä. Tehokkuusprosentti 25,7 on sarjan neljänneksi paras. Myös alivoima on ollut hyvällä tasolla, sillä prosentti 83,0 yltää kuudennelle sijalle. Päästettyjä maaleja on 68 eli yksi vähemmän kuin Jokereilla.

Dynamon maalivahdeista Ivan Botsharov on saanut alkukaudesta enemmän vastuuta, mutta 41-vuotias Aleksander Jerjomenko on lyönyt pöytään kovimmat tilastot. Kaudella 2000-01 ensimmäisen ottelunsa Venäjän pääsarjassa torjunut Jerjomenko on merkkauttanut tällä kaudella päästettyjen maalien keskiarvon 1,84 ja torjuntaprosentin 92,9. 

Dynamon riveissä pitkään pelannut puolustaja Juuso Hietanen siirtyi täksi kaudeksi Sveitsiin, eikä moskovalaisjoukkueen riveissä näin ollen nähdä suomalaisia. Lindbergin ja Klinkhammerin lisäksi ulkomaalaisvahvistuksia ovat Eric O’Dell sekä Sibiristä kesken kauden seuraan siirtynyt Anton Wedin.

Jokerit ja Dynamo eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet. Keskinäiset ottelut ovat menneet voitoin 15-7 moskovalaisille, jotka ovat voittaneet kolme edellistä kohtaamista. VTB Arenassa Jokerit on voittanut viimeksi joulukuussa 2019, kun Veli-Matti Savinainen tasoitti pelin viimeisellä minuutilla ja Viktor Lööv laukoi ratkaisun jatkoajalla. Peli päättyi lukemiin 2-1.

Tämän illan ottelu alkaa klo 18.30 Suomen aikaa. Suoraa lähetystä voit seurata discovery+-palvelun kautta.

Dynamon kokoonpano 7.11. Avangard-pelissä:

22 Stanislav Galijev - 87 Vadim Shipatshjov - 85 Anton Wedin
31 Aleksandr Petunin - 19 Eric O'Dell - 96 Dmitri Rashevski
88 Bogdan Trinejev - 10 Mihail Fisenko - 56 Ivan Igumnov
91 Vladislav Mihailov - 25 Oleg Zaitsev - 71 Ivan Muranov
43 Jegor Brizgalov

74 Nikita Novikov - 94 Andrei Mironov
77 Anton Belov - 99 Andrei Sergejev
86 Jegor Zaitsev - 49 Artjom Volkov
55 Sergei Boikov

1 Aleksandr Jerjomenko (60 Ivan Botsharov)