Risto Kerminen

Joensuun kaupunkiin nykyisin kuuluvassa Enossa Pohjois-Karjalassa syntyneen Risto Kermisen tarina ei ole ihan tavallinen. Kerminen pelasi ”piilossa” Pieksämäen Palloseuran junioreissa, kunnes sattuma toi hänet suurseurojen tietoisuuteen ja Jokereihin.

Risto Kerminen

Elettiin loppuvuotta 1973. 

– Meillä oli Pieksämäellä hyvä ikäluokka. Rauno Korpi oli poikien maajoukkueen valmentaja. Pelasimme harjoitusottelun Tapparaa vastaan. Olin ollut edelliskaudella Pohjola-leirillä, mutten päässyt sieltä jatkoon. Korpi tuli treenipelin jälkeen koppiin ja kutsui minut maajoukkueleirille. Sitä kautta pääsin vuodenvaihteessa Stavangerissa pelattuun kuuden maan turnaukseen, Kerminen kertoo. 

– Kun tulin Norjasta, sekä Jokerit että IFK ilmoittivat olevansa kiinnostuneita. Menin Jokereihin. Muutto Helsinkiin oli nuorelle maalaispojalle kova juttu. Mutta junnuna oli Jokereissa hyvä olla. Kokeneemmat taputtelivat päähän ja pitivät hyvää huolta. Olin silti aivan raivona, kun en heti saanut kunnolla peliaikaa. Valmentaja Boris Majorov rauhoitteli ja sanoi, että edetään pikku hiljaa. Pelata toki sain. Kausi 1974–75 oli lopulta raskas, kun pelasin paitsi liigassa myös A- ja B-junioreissa, Kerminen kertoo. 

– Majoroville nostan hattua. Hän kasvatti minusta pelimiehen. Ei Hannu Kapasestakaan olisi ilman Borista tullut sen tason pelaajaa, Kerminen toteaa. 

Kapasen syötöstä Kerminen teki ensimmäisen pääsarjamaalinsa heti ensimmäisellä SM-sarjakaudellaan. Vierasosuma Rauman Lukkoa vastaan jäi Kermisen debyyttikauden ainoaksi. Vakiokokoonpanoon päästyään hän pelasi paljon ensin Ilpo Kuisman ja Hannu Kapasen, sittemmin Matti Heikkilän ja Hannu Lepistön kanssa. 

Kaudella 1977–78 Jokerien toiminta oli siinä määrin sekavaa, ettei Kermistä ollut sen jälkeen vaikea houkutella muihin maisemiin. Lasse Oksasen ja Timo Lahtisen myötävaikutuksella hän siirtyi Ruotsiin, Lahtisen valmentaman ykkösdivisioonaseura Karlskrona IK:n riveihin. 

– Ruotsissa ei siihen aikaan montaa suomalaispelaajaa ollut. Ensin tuntui, että pelikaverit ovat ihan kädetöntä porukkaa. Mutta joukkuepelin ruotsalaiset osasivat, ja valmentaja oli hyvä. Sain pelata samassa kentällisessä Loobin veljesten (Peter, Jan ja Håkan) kanssa. Håkan oli tuolloin 18-vuotias. Ruotsin-vuodet olivat sarjatasosta huolimatta hyvä kokemus. Alun perin oli tarkoitus olla Ruotsissa kaksi kautta, mutta olin kolmannenkin, jotta sain vapaat paperit.

Kermisen toinen neljän kauden jokerirupeama käynnistyi syksyllä 1981. 

– Kausi 1981–82 oli katastrofi. Mutta sitä seuraavalla kaudella voitimme runkosarjan ja melkein mestaruudenkin. Moni on sitä mieltä, että se hopea perustui pelkästään venäläispuolustaja Nikolai Makaroviin, mutta oli siinä paljon muutakin: muutama muu onnistunut hankinta ja valmentaja Reino Ruotsalainen. Puhutaan ”Papan” valmennusmetodeista mitä tahansa, niin ainakin hän rakensi hyväkuntoisen joukkueen. Jaksoimme aina laittaa kaiken likoon täydet 60 minuuttia. 

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta.

Risto Kerminen 

s. 16.12.1956 I laitahyökkääjä

1974–75 23 1 + 0 = 1 0

1975–76 36 3 + 3 = 6 14

1976–77 36 10 + 5 = 15 8

1977–78 36 10 + 11 = 21 10 6 3 + 5 = 8 2 * 

1981–82 36 12 + 3 = 15 6 liigakarsintaotteluiden tiedot puuttuvat

1982–83 35 24 + 12 = 36 6 8 4 + 1 = 5 0 • 

1983–84 37 23 + 15 = 38 6

1984–85 36 31 + 16 = 47 12 

* SM-karsinta 

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019

X

Enemmän pelissä.

Jokerit on aina raivannut oman polkunsa. Haluamme olla jotain suurempaa, enemmän kuin muut. Vahva visio ja kunnianhimo ovat johtaneet meidät divarista suomalaisen lätkän kärkeen – ja sitä kautta KHL:n kovaan pyöritykseen. Samalla meistä on kasvanut seura, joka herättää tunteita.

Jääkiekko on suomalaisille pyhä asia, ja suurista unelmista ääneen puhuminen herättää mielipiteitä. Meitä on sanottu suuruudenhulluiksi, jopa pettureiksi. Vihaa tai rakasta, me viemme pilke silmäkulmassa suomalaista jääkiekkokulttuuria eteenpäin – koko intohimoisen Jokeriperheen voimin.

Jokerit on pelannut Euroopan parasta lätkää KHL:ssä jo viiden kauden ajan. Olemme tarjonneet monelle pelaajalle uransa suurimman haasteen ja rakentaneet puitteet mestariksi kasvamiseen.

Nyt edessä on uusi aikakausi ja meillä on kasassa yksi kaikkien aikojen jokerijoukkueista. Tavoitteemme on selkeä: haluamme kaapata himoitun Gagarin Cupin ensi keväänä Helsinkiin.

Meillä on enemmän pelissä.
Tule Pasilaan todistamaan, miltä se näyttää ja tuntuu.

Jari Kurri signature

Jari Kurri
Hallituksen puheenjohtaja
Jokerit Helsinki

Jatka jokerit.comiin