Pudas uskoo joukkueen iskukykyyn: "Meillä on vahva ryhmä"

Jonathan Pudas debytoi viime kaudella Ruotsin maajoukkueessa ja ottaa nyt vastaan uuden haasteen uudessa liigassa. Erinomaisesti liikkuva, syöttävä ja laukova puolustaja on innoissaan mahdollisuudesta pelata Helsingissä.

Pudas on syntyjään Kiirunasta ja hänen vanhempansa kotoisin Norrbottenin läänissä sijaitsevan Pajalan kunnan alueelta. Suomen rajalle on Pajalan keskustasta matkaa vain kymmenisen kilometriä ja Pudas kertoo, että hänen vanhempansa sekä isovanhempansa puhuvat suomea.

-Itse en puhu kieltä, mutta nythän siitä olisi ollut hyötyä, kun tulen Jokereihin pelaamaan. Toivottavasti pystyn oppimaan siellä jonkin verran nopeasti, puolustaja naurahtaa.

Pudas on pelannut koko tähänastisen uransa Ruotsissa ja janosi uutta haastetta. SHL:ssä hän on kokenut kaksi karvasta tappiota finaaleissa, kun keväällä 2018 Skellefteån paidassa Växjö oli parempi voiton 4-0 ja vuotta aiemmin Brynäsissa joukkue kaatui HV71:lle seitsemännen pelin jatkoerässä. Etenkin jälkimmäinen tappio otti koville.

-En unohda sitä ennen kuin voitan, Pudas hymähtää.

-Yksi suurimmista syistä siirrossa Jokereihin oli juuri mahdollisuus voittaa. Joukkueella on alla erittäin hyvä kausi ja vahva ryhmä myös nyt. Toivottavasti pystymme edelleen kehittymään ja lähtemään pudotuspeleihin hyvällä itseluottamuksella, puolustaja suunnittelee.

Koko Pudaksen haastattelun voit kuunnella yltä.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020