Polttaa, polttaa. Playoff.

Voin hyvin seurata matsia Iiron tviiteistä. Ajattelin.

Lauantai-iltapäivä. Puhelin alkaa soida. Mitä! Eksä tuu matsiin! Mikä sua vaivaa? Hei, sun on pakko tulla! Sä et voi olla kotona. Sanoivat. Fanikaverit.

No kun on töitäkin ja annoin liput pojalle, puolustauduin. Kyllä minä nyt vaan jään kotiin.

Puoli kolmen aikaan soi jälleen puhelin. Ilpo soittaa. Ilpon muistavat kaikki, jotka osallistuivat Jokerifanien MM-kisa –matkalle Saksaan armon vuonna 2001. Ilpo kertoo olevansa lipunmyynnin lähellä. Että ostaa lipun minullekin. Ei, ei! Ei tarvitse – on niin paljon töitäkin.

Et sinä mitään töitä kuitenkaan pysty tekemään, väittää Ilpo. Kyllä minä sinut jo niin hyvin tunnen, jatkuu kuumotus. 

Sitten Ilpo pistää pahan. Tämä voi olla kevään viimeinen peli Arenalla.

Pysyn lujana. Ei, ei. Työt on tehtävä.

Mutta sitten alkaa kaihertaa. Että olisi viimeinen peli -  en jaksa uskoa, mutta…. ei sitä kuitenkaan haluaisi jättää yhtään peliä väliin. Oli sarjan ensimmäinen peli sen verran hieno esitys. Joo ja jäihän lopputulos vaivaamaan.

Soitan Ilpolle. Ostitko liput? Ei ostanut, kun putiikki ei ollut silloin vielä auki. Mutta hänpä pyörähtää ympäri ja menee ostoksille. Saahan niitä netistä, lippuja, sanon. Mutta kun ei pääse just nyt nettiin, Ilpo kontraa.

Mutta minäpä pääsen. Niin ostan liput Ilpolle, hänen puolisolleen ja juu – vielä itsellenikin.

Sitten alkaa jännittää. Siis ihan hirveästi. 

Sain paikan klubikatsomoon. Istun paikalleni ja huomaan, että pinna on todella kireällä. Ei oikein mitään meinaa kestää! Takana istuu mies, joka selittää peliä kaverilleen. Mikä amatööri! kärvistelen jännitystäni, vaikka kaverin kommentit ovat ihan kohdillaan. Viereeni istuu nainen, joka tahkoaa tukkaansa tosi ärsyttävästi. Ehkä häntäkin jännittää? 

Tuntemattomille ei viitsi alkaa kommentoimaan. Niinpä kiehun ihan itsekseni omassa kärttyliemessäni.

Erän puolessa välissä alan vihdoin lämmetä. Tunnistan ensimmäisen positiivisen ajatuksen. Kumpa Juhi saisi maalin, kyllä jo ansaitsisi – noin taitava ja kovasti töitä tekevä pelimies. Keskityn toivomaan Juhamatti Aaltoselle maalia ja saan pidettyä jännityksen ja tyhmät ajatukset poissa.

Pian tulee jo toinenkin positiivinen ajatus. Tomi Mäki pelaa elämänsä kautta. Todella kova kaveri ja ennättää aina sinne minne pitääkin. 

Kaksi hyvää ajatusta siivittääkin jo oikeaan pelitunnelmaan. Vähitellen olen taas hyvässä pelivireessä ja niin näyttää olevan Jokeritkin. Voitto tulee! Minskiin lähtö ei tunnu niin piinaavan jännittävältä, kun tiedän, että vielä Arenalla tavataan.

Matkalla kotiin ajattelen, että en muista milloin playoffit olisivat myllertäneet tunteita näin paljon. HIFK:ta vastaan pelatut sarjat muistuvat mieleen. Sitten muistan vuoden 2002 finaalit Tapparaa vastaan. Viimeiset viisi minuuttia…. Mikko Ruudun jäähy tilanteessa 2-1. Sekunnit pitkiä kuin nälkävuosi. Jälkeenpäin kuulin, että Hjallis ei kestänyt katsoa peliä loppuun omalta paikaltaan. 

Silloin jännitti kuten nyt jännittää. Ja se on hyvä merkki. Täytyy olla.

Taistele Jokerit!