playerplaceholder

#28

Otto Leskinen

  • SYNTYNYT: 6.2.1997, Pieksämäki
  • PITUUS: 181 cm
  • PAINO: 85 kg
  • KÄTISYYS: Left
  • JOKEREISSA: 1. kausi
  • SOPIMUS: 2023

Puolustaja liittyi Jokereiden vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella kaudeksi 2021-22. Sitä ennen hän pelasi kaksi vuotta Pohjois-Amerikassa.

Leskinen edusti kausilla 2019-21 Montreal Canadiensin organisaatiota. NHL-pelejä puolustajalla on vyöllään kuusi. AHL:ssä Laval Rocketin joukkueessa Leskinen pelasi kahden vuoden aikana 85 ottelua ja teki niissä 3+36=39 pistettä. Rocketin voittoprosentti oli jälkimmäisellä kaudella sarjan toiseksi kovin ja Leskinen nimettiin Kanadan-divisioonan tähdistöön. 

Pieksämäen kaupungista Etelä-Savosta kotoisin oleva Leskinen siirtyi KalPaan B-juniori-ikäisenä ja teki seurassa myös Liiga-debyyttinsä kaudella 2015-16. Hän on pelannut sarjassa viiden kauden aikana 195 ottelua tehoin 15+50=65.

Leskinen oli voittamassa Suomelle alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa keväällä 2015. Hän on ehtinyt myös tehdä debyyttinsä miesten maajoukkueessa. Kaudella 2018-19 vyölle tuli peräti 12 ottelua ennen siirtoa Pohjois-Amerikkaan.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2020/2021