Päävalmentajan yhteenveto: Olemme oikeassa suunnassa

Jokerit pystyi ottamaan askeleita lähemmäs KHL:n kärkeä kaudella 2019-20. Matka jäi kesken, mutta isossa kuvassa tulevaisuus näyttää valoisalta. Päävalmentaja Lauri Marjamäki kehuu tapaa, jolla seuraa on kehitetty pitkällä tähtäimellä.

Jokerit keräsi runkosarjassa 62 ottelussa 84 pistettä eli neljänneksi eniten Barys Nur-Sultanin kanssa. Edelle ehtivät ainoastaan TsSKA Moskova, SKA Pietari ja idän ykkönen Ak Bars Kazan. Maaleja (184) Jokerit teki toiseksi eniten kaikista joukkueista.

Runkosarjassa oli jaossa 124 pistettä eli Jokerit keräsi 68 prosenttia täydestä potista. Lukema oli KHL-ajan kovin. Peli jatkui vakuuttavana myös pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Lokomotiv Jaroslavlia vastaan.

-Itse mietin tätä pidempänä prosessina. Kova halu oli viime vuoden jälkeen mennä eteenpäin ja teimme paljon asioita niin johtoryhmässä kuin joukkueen rakentamisessa. Mielestäni moni palanen loksahti paikoilleen, Marjamäki kertoo.

-Tämä antaa meille uskoa, että olemme oikealla suunnalla. Joukkue tietysti taas vähän muuttuu ja niin sen pitääkin, että saadaan vähän uutta verta. Kyllä meillä aika hyvä jatkuvuus tässä on, mutta istumme vielä alas miettimään, mitä palikoita tarvitaan ja mitä meiltä puuttuu, hän jatkaa.

Katso päävalmentajan koko haastattelu yltä.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020