Mestaria haastamaan tällä kokoonpanolla

Jokerit kohtaa hallitsevan KHL-mestarin Ak Bars Kazanin tänään keskiviikkona Hartwall Arenassa. Helsinkiläisten maalissa pelaa Ryan Zapolski ja myös ketjuihin tulee pieniä muutoksia.

Viikon ensimmäisessä kotiottelussaan Jokerit taipui maanantaina Neftehimikille 1-2 tasaisessa kamppailussa. Päätöserän hallinta ei tuonut tasoitusmaalia ja punakeltaisten sarakkeeseen merkattiin kolmas peräkkäinen kotitappio. Virettä lähdetään kääntämään tänään Ak Barsia vastaan.

Nicklas Jensen iski maanantaina Jokereiden ainokaisen ja kasvatti pisteputkensa jo yhdeksään otteluun. Näissä peleissä tanskalainen on tehnyt 7+3=10 pistettä ja ollut Jokereiden selvästi vaarallisin hyökkääjä viime viikkoina.

Zapolski on tänään torjuntavuorossa, Pekka Jormakka ja Antti Pihlström taas palaavat ketjuihin. Jesse Joensuu on sivussa sairastumisen vuoksi ja loukkaantuneiden listalla Max Wärn sekä Janis Kalnins, jonka tilaa seurataan päivä kerrallaan. Juho Ratilainen on kokoonpanossa toisena maalivahtina. Terveinä kokoonpanon ulkopuolella ovat hyökkääjät Henri Ikonen ja Tomi Mäki sekä puolustaja Eemeli Räsänen, joka on Kiekko-Vantaan Mestis-joukkueen mukana.

Jokerit jatkaa läntisessä konferenssissa neljäntenä kolmen pisteen päässä Lokomotiv Jaroslavlista, joka on pelannut kaksi ottelua helsinkiläisiä enemmän. Yhdeksän pisteen päässä viidentenä on Dynamo Moskova.

Tämän illan vastustaja Ak Bars Kazan on varmistanut paikkansa pudotuspeleissä ja on itäisessä konferenssissa neljäntenä. All Star -tapahtuman isäntä ei ole pelannut 12 päivään ja palaa nyt pitkältä tauoltaan tositoimiin. Ak Bars on hävinnyt kolme edellistä otteluaan, viimeksi 11.1. joukkue kärsi 2-3-kotitappion Dynamo Moskovalle.

Jokerit ja Ak Bars kohtasivat lokakuussa Kazanissa huippujännittävässä ottelussa, jonka vieraat käänsivät kolmannessa erässä 3-2-voitoksi. Maaleista vastasivat Karl Stollery, John Norman ja Alex Grant. Tolppien välissä Kalnins teki 31 torjuntaa. KHL-aikana voitot ovat menneet Ak Barsin eduksi 5-4, eikä yksikään peleistä ole edennyt jatkoajalle.

Huippuottelu alkaa tänään klo 18.30 Hartwall Arenassa. Liput hankit Ticketmasterin verkkosivuilta tai hallilta ennen peliä. Tervetuloa nauttimaan Euroopan parhaasta lätkästä ja kannustamaan Jokerit voittoon!

Jokereiden kokoonpano:

25 Pekka Jormakka – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
11 Steve Moses – 65 Sakari Manninen – 71 Nicklas Jensen
16 Geoff Platt– 93 Peter Regin – 76 Kristian Vesalainen
41 Antti Pihlström – 22 Mika Niemi – 12 Marko Anttila

50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö
4 Tommi Kivistö – 51 Alex Grant
44 Jesper Jensen – 7 Oliver Lauridsen
3 Karl Stollery

30 Ryan Zapolski (1 Juho Ratilainen)

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019