Messi, Moses – ja gallialainen kylä

Ulkona sataa räntää. Lähdetään heti aluksi pienelle pakomatkalle Barcelonaan. Ja ohhoh, tuossa tulevatkin vastaan viime vuosien parhaat jalkapalloilijat maailmassa: Lionel Messi, 170 cm, Xavi, 170 cm, Andres Iniesta, 170 cm.

Kompaktin kokoisia ukkoja. Ei sillä, että täysin ymmärtäisin heidän näkökulmaansa, katselenhan maailmaa pari senttiä korkeammalta.

FC Barcelonan peli on ollut kaunista katseltavaa näiden melko lyhyiden herrasmiesten johdolla. Se yllättää luovuudellaan yhä, vaikka kolmikko on pelannut yhdessä televisioissamme ja muilla ruuduillamme jo vuosien ajan.

Väitän, että iso osa kolmikon – ja muutenkin pieniä ja vikkeliä pelaajalle suosivan FC Barcelonan – suosiosta johtuu tähtifutaajien pituudesta. Tai lyhyydestä. Se antaa voimaa kaikille katsojille, jotka tuntevat elämässään edes hetkittäin alamittaisuutta. Useimmille päälliköille ja johtajillekin se on varmaan tuttu tunne, sillä pomot ne on pomoillakin.

Yksi mahtavan KHL-kauden viehätystä meille Jokerien kannattajille on ollut se, että kaukalossa on usein nähty barcamainen asetelma pienet vastaan suuret.

- - - - -

Johan tässä reissattiinkin, palataan Ilmalaan. Ihmetellään hetki Jokerien tämän kauden viihdyttävintä hyökkäysketjua, LoKoMoa.

Linus Omark, 179 cm, Petr Koukal, 177 cm, ja Steve Moses, 176 cm ovat kaikki Messiä – ja minua – pidempiä, mutta jääkiekkoilijoiksi he ovat melko lyhyitä kavereita jokainen.

Ilman viime vuosikymmenen puolivälissä tehtyä jääkiekon sääntöuudistusta, lätkästä olisi saattanut tulla yksinomaan isojen miesten jyräämistä.

Tai eihän se mikään sääntöuudistus ollut, pikemminkin jääkiekon sääntöjä alettiin taas noudattaa.

Tämä toi tilaa muillekin kuin Eric Lindroosin kaltaisille panssarivaunuille – valitettavasti Lindroos itse sai törmäilevän pelityylinsä seurauksena sellaisen aivovamman, että joutui lopettamaan.

Jääkiekossa tarvitaan kaikenlaisia pelaajia, pieniä ja oveluuteen pelinsä perustavia asterixeja siinä missä isoja ja voimaansa luottavia obelixejakin. Pieni kokohan ei merkitse heikkoutta millään tavalla, ei edes fyysisesti.

”Nopeus on voimaa, voima on nopeutta”, sanoi aikanaan jo Immosen Waltterikin, 173 cm Wikipedian mukaan.

Kaikkien aikojen Jokeri-kapteeni Wade, numero 24 Hartwall Arenan katossa, edustaa Jokerien historiassa ns. näkymätöntä työtä tekevien pienikokoisten puolustajien jatkumoa. Oikein sijoittumalla, helppoihin syöttöihin nöyrtymällä ja vouhottavampien kanssapelaajien virheitä paikkaamalla ei aina nouse satunnaiskatsojien ykkössuosikiksi, mutta valmentajille ja tosifaneille ei ole jäänyt epäselväksi Waden ja esimerkiksi Ari ”Raaka-Arska” Salon, 172 cm, tai Jan Latvalan, 178 cm, merkitys joukkueelle.

Latvala pelaa muuten Suomen liigassa vieläkin, kahdeksatta kautta Jokereista poistumisen jälkeen – 42-vuotiaana!

- - - - -

Jos minulla olisi Jari Kurrin ja Erkka Westerlundin valta ja Roman Rotenbergin rahat, pitäisin huolen, että Jokereissa on aina Mosesin, Omarkin ja Koukalin kaltaisia messimäisen ällistyttäviä, pieniä ja vikkeliä, taitoniekkoja.

Ja mielellään myös Immosen kaltaisia pakkeja, jotka ovat luotettavia kuin japanilaiset autot.

Ennen kuin joku siellä lausuu halveksivaan sävyyn nimen ”Mikki Hiiri”, niin todettakoon, että ei tässä olla vaatimassa koko joukkueen kutistamista. Kaikkia tarvitaan – ja Jokereissa on kaikenlaisille yksilöille tilaa.

Ihan niin kuin Suomen suurimmassa Arenassa on katsojienkin osalta. On juuria sitten Töölössä tai Tikkurilassa, Savossa tai Somaliassa, halliin mahtuu. ”Minä” olen minä, mutta ”Me” on jo paljon muutakin – ja Jokerit me kaikki yhdessä.

Monta pientä ja monta isoa yhdessä muodostavat joukkueen, seuran ja yhteisön.

Ja kun aiemmin mainittiin Asterix ja Obelix, gallialaiset sankarit, on syytä nostaa esiin myös vanha kunnon asetelma: gallialainen kylä vastaan Rooman valtakunta.

Jotenkin sekin pienen ja sitkeän taisto suurta ja mahtavaa vastaan tuntuu ajankohtaiselta KHL:n pudotuspelien kynnyksellä.