Lepistö: Olemme vahvistuneet joka osa-alueella

Sami Lepistö solmi kasvattajaseuransa kanssa 1+1-vuotisen jatkosopimuksen. Hän kokee, että joukkue on kokonaisuutena vahvistunut huomattavasti viime kaudesta.

Lepistö on ollut kahden viime kauden ajan Jokereiden tärkeimpiä pelaajia ja saanut myös eniten jääaikaa kenttäpelaajista. Viime kaudella hän pelasi keskimäärin 21.13 minuuttia ottelua kohden ja pudotuspeleissä lukuun tuli vielä pari minuuttia lisää. KHL:n pakkien pistepörssissä hän sijoittui tehoin 8+28=36 neljänneksi.

-Halusin kauden jälkeen ottaa pikkaisen happea ja kerrankin olla ihan iisisti, mennä oman aikataulun mukaan. Fiilis alkoi hiljalleen kasvaa, että mitä tässä alkaa tehdä ja mikäs tämän parempaa, että saa himassa jatkaa, Lepistö tunnelmoi.

Iso tekijä jatkopäätöksen takana oli, että Jokerit on onnistunut kevään aikana haalimaan kovan tason kotimaisia pelaajia riveihinsä. Menestysmahdollisuudet tulevalla kaudella ovat Lepistön mukaan erinomaiset.

-Tuntuu, että joka osa-alueella ollaan vahvistuttu tosi paljon. Kovia nimiä on saatu tänne. Tosi hieno juttu, puolustaja sanoi.

Katso koko haastattelu yltä.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019