Lehtosella iso palo kehittyä edelleen - "Tämä oli paras kauteni"

Euroopan paras puolustaja, paras suomalainen pelaaja NHL:n ulkopuolella. Mikko Lehtosen upeat otteet keräsivät kauden aikana ylistäviä arvioita. Kaiken takana on kyltymätön halu kehittyä koko ajan paremmaksi pelaajaksi.

Lehtonen rikkoi Jokereiden yhden kauden puolustajien piste-ennätyksen runkosarjassa kasattuaan 60 ottelussa 17+32=49 pistettä. Niillä hän oli KHL:n puolustajien pistepörssin ylivoimainen ykkönen ja sijoittui koko sarjan pörssissä kuudenneksi.

Ensimmäisen kautensa jokeripaidassa pelannut puolustaja pystyi jatkamaan siitä, mihin viime kevään MM-kisoissa jäi. Hän tottui KHL:n vaatimustasoon nopeasti ja pystyi ottamaan isoja kehitysaskeleita syksyn ja talven aikana.

-Tämä oli henkilökohtaisesti paras kauteni ja olen siitä kiitollinen Jokereille, että olen saanut mahdollisuuden pelata Suomen ykkösorganisaatiossa. Kovasti on tietysti itse tehnyt hommia, jotta on pystynyt olemaan tarpeeksi hyvä. Olen ottanut isoja steppejä kauden aikana ja toivottavasti niitä pystyy ottamaan myös jatkossa, Lehtonen kertoo.

Koko haastattelun voit katsoa yltä. Mukana on myös valmentaja Mika Saarisen luonnehdinta, mikä tekee Lehtosesta niin hyvän pelaajan ja huippu-urheilijan.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020