Kolme pointtia: Dynamo Moskova

Tapaninpäivän vastustaja Dynamo Moskova ei ole yltänyt viime vuosina suurmenestykseen, mutta on ollut Jokereille kantona kaskessa. Helsinkiin kaksinkertainen KHL-mestari saapuu vakuuttavassa vireessä.

Joko kirous murtuu ja maalihanat aukeavat?
Dynamo on ollut Jokereille viime vuosien vaikein vastustaja runkosarjassa. Moskovan suurseura on voittanut peräti kahdeksan peräkkäistä joukkueiden välistä kohtaamista. Viimeksi marraskuun lopussa Dynamo oli kotikaukalossaan parempi luvuin 2-0. Jokerit ei pelannut huonosti, muttei myöskään riittävän hyvin nousuvireistä vastustajaansa vastaan. Maalipaikat kamppailussa menivät lähelle tasalukemia, mutta moskovalaiset olivat terävämpiä viimeistelyssä.

Jokerit on jäänyt Dynamoa vastaan 11 pelatussa KHL-ottelussa kymmenen kertaa alle kolmen tehdyn maalin. Neljässä viime kohtaamisessa helsinkiläiset ovat saaneet kiekon vain yhden kerran Moskovan sinipaitojen verkkoon. Tuon osuman teki Marko Anttila viime kauden alussa pelatussa kamppailussa. Jossain vaiheessa patojen on murruttava, mutta Jokereiden pitää pystyä maksamaan hintaa tiiviisti ja uhrautuvasti puolustavaa vastustajaa vastaan.

Kagarlitski ja Shipatshjov löytävät toisensa
Dynamoon täksi kaudeksi siirtyneet Dmitri Kagarlitski ja Vadim Shipatshjov ovat olleet joukkueen hyökkäyspelille kaikki kaikessa. Ykkösketjun taitelijat ovat löytäneet yhteisen sävelen, joka on siivittänyt joukkueen kymmeneen voittoon edellisessä 12 kamppailussa. Shipatshjov on 42 ottelun tehoillaan 12+31=43 KHL:n pistepörssissä kolmantena ja Kagarlitski (15+27=42) heti vanavedessä neljäntenä. Dynamon kolmanneksi paras pistemies on kapteeni Ilja Nikulin tehoin 7+11=18.

Painaako pitkä vieraskiertue jaloissa?
Dynamo pelasi ennen joulua Vladivostokissa, Shanghaissa ja Habarovskissa, josta se haki kolme kahden pisteen saalista ja kasvatti voittoputkensa neljään peliin. Admiral kaatui 2-1, Kunlun 3-2 ja Amur 2-0. Lukemat kertovat Dynamon peleistä oleellisen: Kamppailut ovat useimmiten tasaisia, vähämaalisiä vääntöjä alusta loppuun. Viime aikoina pelit ovat kääntyneet moskovalaisille kovalla prosentilla. Saako lokakuussa päävalmentajaksi tullut 68-vuotias Vladimir Krikunov juokkueensa pitkien lentojen jälkeen tuoreeksi Helsingin iltaan?

Jokereiden ja Dynamon välinen ottelu alkaa Hartwall Arenassa tapaninpäivänä klo 18.30. Liput hankit Ticketmasterin verkkosivuilta. Tervetuloa nauttimaan Euroopan parhaasta lätkästä ja kannustamaan Jokerit voittoon!

Dynamon kokoonpano edellisessä pelissä (22.12. Amur):

79 Daniil Tarasov - 87 Vadim Shipatshjov - 9 Dmitri Kagarlitski
18 Dmitri Moisejev - 23 Jevgeni Mozer - 14 Vjatsheslav Kuljomin
56 Ivan Igumnov - 83 Vladimir Brjukvin - 25 Igor Makarov
68 Semjon Pankratov - 70 Miks Indrasis - 19 Patrik Zackrisson

49 Artjom Volkov - 5 Ilja Nikulin
94 Andrei Mironov - 17 Juuso Hietanen
54 Vitali Menshikov - 52 Miika Koivisto
82 Andrei Pribilski - 69 Aleksei Pepeljajev

60 Ivan Botsharov (1 Aleksandr Jeremenko)

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019