Kalnins jatkaa maalissa, Myttynen mukaan kokoonpanoon

Jokerit päättää tiukan 12 päivää ja kuusi ottelua sisältäneen rypistyksen keskiviikkoiltana Nizhnekamskissa. Haussa on kolmas voitto putkeen ja neljäs viiteen viime otteluun.

KHL:n otteluohjelma tarjoaa vain muutamia hengähdystaukoja, mutta tämän illan jälkeen Jokerit saa hetkeksi hengähtää, kun seuraava ottelu odottaa vasta ensi tiistaina kotona Sotshia vastaan. Sitä ennen jäälle halutaan jättää kaikki itäisen konferenssin Neftehimikiä vastaan.

Jokerit kukisti maanantaina Dynamon Moskovassa 2-1 jatkoajalla Henrik Haapalan osumalla. Brian O’Neill oli mukana molemmissa osumissa tehoin 1+1 ja Janis Kalnins pysäytti 36 laukausta. Jokerit voitti Dynamon ensimmäisen kerran runkosarjassa sitten vuoden 2015 ja nousi läntisessä konferenssissa playoff-viivan yläpuolelle.

Kokoonpanoon tulee vain yksi muutos maanantaihin nähden, kun Ahti Oksanen tekee tilaa Matias Myttyselle. Kalnins jatkaa tolppien välissä kolmannessa peräkkäisessä pelissään. Oksasen ohella terveenä kokoonpanon ulkopuolella on Mika Niemi. Loukkaantuneiden listalla jatkavat Nicklas Jensen, Veli-Matti Savinainen, Oliver Lauridsen ja Konsta Hirvonen.

Jokerit voi voitolla nousta läntisessä konferenssissa kuudenneksi, kun taas yhdeksäntenä idässä oleva Neftehimik hamuaa sekin playoff-viivan yläpuolelle. Tatarstanilaiset hävisivät maanantaina Ak Barsille vieraskaukalossa ja palaavat nyt kotikaukaloonsa, jossa vire on ollut alkukaudesta varsin kelvollinen. Viidestä pelistään Neftehimik on voittanut kolme ja jäänyt vain kerran pisteittä.

Vastustajan riveissä ei pelaa suomalaispelaajia. Paras pistemies on amerikkalaishyökkääjä Matt White 13 ottelun tehoin 3+7=10. Maalivahdit Konstantin Barulin ja Aleksand Sharjtshenkov ovat pelanneet kauden toistaiseksi puoliksi kelvollisin tilastoin, vaikka omiin on mennyt 34 kiekkoa eli eniten itäisessä konferenssissa. Päävalmentajana toimii Vjatsheslav Butsajev, joka otti ohjat kesken viime kauden.

Jokereiden ja Neftehimikin keskinäiset kohtaamiset ovat menneet runkosarjassa 5-4 helsinkiläisten eduksi. Kolmella viime yrittämällä Nizhnekamskista on kuitenkin jouduttu poistumaan tappio niskasta ja edellinen voitto kaupungissa on lokakuulta 2015.

Illan ottelu alkaa klo 19.00. Suoraa lähetystä voi seurata Viasatin ja Viaplayn kautta.

Jokereiden kokoonpano:

25 Henrik Haapala – 27 Petri Kontiola – 80 Saku Mäenalanen
48 Henri Ikonen – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
6 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin (C) – 11 Steve Moses
36 Matias Myttynen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (A)

44 Mikko Lehtonen – 51 Alex Grant
50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö (A)
42 Teemu Eronen – 4 Tommi Kivistö
77 Eemeli Räsänen

98 Janis Kalnins (31 Antti Niemi)

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020