Kalle Kossila ja Otto Leskinen jokeripaitaan

Kalle Kossila (vas.) ja Otto Leskinen liittyvät Jokereiden vahvuuteen. Kuva: Mikko Taipale

Jokerit on sopinut hyökkääjä Kalle Kossilan ja puolustaja Otto Leskisen kanssa kaksivuotisista sopimuksista. Kaksikko siirtyy helsinkiläisseuraan Pohjois-Amerikasta.

Kossila, 28, on pelannut Pohjois-Amerikassa kaudesta 2012-13 lähtien ensin yliopistossa ja myöhemmin sekä NHL:ssä että AHL:ssä. Hän edusti päättyneellä kaudella Toronto Maple Leafsin organisaatiota ja teki AHL:n puolella Toronto Marliesin paidassa 28 pelissä 7+22=29 pistettä. Hänet nimettiin AHL:n Kanadan-divisioonan tähdistökentälliseen kauden päätteeksi.

Kossila on pelannut urallaan 19 NHL-ottelua Anaheim Ducksin paidassa ja tehnyt niissä 2+1=3 pistettä. AHL:ssä hyökkääjällä on tilillään 210 kamppailua, joissa ovat syntyneet tehot 61+115=176.

Kauniaisissa kasvanut Kossila edusti Jokereita usealla kaudella juniori-ikäisenä. Hän oli muun muassa voittamassa seurassa C-nuorten SM-kultaa kaudella 2008-09.

-Kossila on taitava pelintekijä, jolta löytyy runsaasti myös ratkaisukykyä. Pohjois-Amerikan kaukaloissa silmiinpistävää on ollut hänen tehokkuutensa, vahva kiekollinen tekeminen sekä pelirohkeus. Olemme iloisia, että voimme toivottaa Jokereissa juniorina pelanneen parhaassa iässä olevan suomalaisen huippupelaajan tervetulleeksi riveihimme, sanoo Jokereiden puheenjohtaja ja GM Jari Kurri.

Leskinen, 24, on edustanut kahdella viime kaudella Montreal Canadiensin organisaatiota. NHL-pelejä puolustajalla on vyöllään kuusi. AHL:ssä Laval Rocketin joukkueessa Leskinen pelasi kahden vuoden aikana 85 ottelua ja teki niissä 3+36=39 pistettä. Rocketin voittoprosentti oli päättyneellä kaudella sarjan toiseksi kovin ja Kossilan tavoin Leskinen nimettiin Kanadan-divisioonan tähdistöön.

Pieksämäen kaupungista Etelä-Savosta kotoisin oleva Leskinen siirtyi KalPaan B-juniori-ikäisenä ja teki seurassa myös Liiga-debyyttinsä kaudella 2015-16. Hän on pelannut sarjassa viiden kauden aikana 195 ottelua tehoin 15+50=65.

Leskinen oli voittamassa Suomelle alle 18-vuotiaiden MM-hopeaa keväällä 2015. Hän on ehtinyt myös tehdä debyyttinsä miesten maajoukkueessa. Kaudella 2018-19 vyölle tuli peräti 12 ottelua ennen siirtoa Pohjois-Amerikkaan.

-Leskinen on pelitaitava ja monipuolinen puolustaja, joka on hyvä liikkumaan ja avaamaan peliä. Hän on pelaajana vasta tulossa parhaaseen ikäänsä ja olemme todella tyytyväisiä, että hän halusi tulla Jokereihin kehittymään sekä menestymään, Kurri kertoo.

Kossila pelaa Jokereissa numerolla 11 ja Leskinen 28.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2021/2022