Jokereiden U16-joukkueen kausi huipentui SM-kultaan

Jokerit U16 juhli lauantaina SM-kultaa Pirkkolassa. Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Fotokuutti

Lauantaina Pirkkolassa nähtiin upeita punakeltaisia hetkiä, kun Jokereiden U16-joukkue vei SM-kultaa vakuuttavan playoff-kevään päätteeksi. Ryhmän kasvutarina viime keväästä tähän hetkeen on inspiroivaa kuunneltavaa.

Jokerit voitti U16 SM-sarjassa runkosarjan päästäen vähiten maaleja. Pudotuspeleissä kaatuivat TPS, Lukko ja viimeisenä HIFK – kaikki suoraan voitoin 2-0. Viimeinen finaali Pirkkolassa oli jännityksentäyteinen, mutta joukkue sai siinäkin puristettua voiton.

-Pelasimme varovaisesti emmekä olleet omalla tasollamme. Se, miten torstaina (ensimmäisessä finaalissa 7-1-voitossa) pelasimme, oli sitä, miten olemme pelanneet jo pidempään ja osaamme tosi hyvin. Lauantaina huomasi selvästi, että jätkiä jännitti, kertoo päävalmentaja Tuomas Kalliomäki.

Joukkueen ”oma peli” on päävalmentajan mukaan aktiivista ja kiekonhallintaan perustuvaa. Vastustaja lyödään ahtaalle ja riistoihin pyritään nopeasti yhteistyöllä.

Kalliomäki palaa ajassa viime kevääseen ja kesään, kun valmistautuminen uuteen kauteen oli vauhdissa. Jokerit oli ikäluokan parhaimmistoa jäljessä, kun koronan vuoksi joukkueharjoitukset olivat olleet minimissä puoli vuotta. Kaikille oli selvää, että hihat oli käärittävä ja hommia painettava, jotta ero saataisiin kurottua umpeen. Tähän huutoon pelaajat vastasivat erinomaisesti.

-Kun miettii alkupistettä ja mihin päädyttiin, niin hyvä suoritus pojilta. Jätkät treenasivat hienosti koko kauden ja olivat innokkaita oppimaan, Kalliomäki kehuu.

-Esimerkiksi 500 metrin luistelutesteissä tuli usealla kundilla 6-7 sekunnin parannuksia keväältä ja kesältä marras-joulukuuhun. Noin isot parannukset ovat todella harvinaisia. Korona oli osalta syönyt paljon pohjaa. Kauden läpi kuitenkin treenattiin läpivirtauksia ja koko kentän ylimenoja pareina ja ketjuina syötellen. Tosi paljon luisteltiin ja sieltä se pikkuhiljaa tuli, päävalmentaja kertoo.

Kauden edetessä pelaajien luistelukunto parani ja sitä kautta myös pelaaminen. Itseluottamus kasvoi ja useampi pelaaja sai palkinnoksi vieläpä kutsun ikäkausimaajoukkueen tapahtumiin. Sisäisellä kilpailutilanteella oli oma osuutensa kehityksessä.

-Viestitettiin pelaajille, että kaikki saavat näyttää yli- ja alivoimalla ja kovia joukkueita, kuten Espoota, Tapparaa ja KalPaa vastaan. Ne, jotka pystyvät haasteeseen vastaamaan, saavat keväällä vastuuta. Näin myös tehtiin. Tärkeää oli myös, että treeneissä oli kisoja koko ajan, Kalliomäki kertoo.

Hänelle kulunut kausi oli 11:s Jokereiden junioripuolella. Hän on nähnyt läheltä organisaation kehityksen, jonka varaan on hyvä rakentaa tulevaa. Jokereiden omavaraisuus yhteistyöseurojen kanssa muodostetun kokonaisuuden myötä on hyvällä tasolla.

-Melkein kaikki tämän hetken U20- ja U18-joukkueiden pelaajat ovat olleet Jokereissa jo U16-joukkueessa. Jos mietitään taaksepäin, niin esimerkiksi 1997-99-syntyneissä määrät olivat selkeästi pienempiä. Se on se iso ero ja osoitus, miten olemme menneet tekemisessä eteenpäin, Kalliomäki kertoo.

Hän kehuu U16-joukkueen toimintaa hyvin ammattimaiseksi, kun mukana ovat viikoittain niin fysiikka- kuin luisteluvalmentaja. Pelaajille on tarjolla välipaloja hallilla ja toimintaa seurataan kauttaaltaan todella tarkasti. Eri joukkueiden valmentajien välinen kommunikaatio on tiivistä, mikä kehittää sekä yksilöä että joukkueiden toimintaa entisestään.

-Voi hyvin sanoa, että esimerkiksi meidän joukkueessamme toiminta oli ammattimaisempaa kuin omina pelivuosinani 1990-luvun lopulla SM-liigassa ja divarissa miesten ammattilaisjoukkueissa, Kalliomäki vertaa.

Valmentajalle tärkein palkinto tehdystä työstä on pelaajien kehittyminen. Lauantaina saavutettu mestaruus oli kirsikka kakun päälle. 

Kalliomäki siirtyy seuraavaksi Jokereiden 2009-syntyneiden joukkueen valmentajaksi aloittamaan uutta projektia. Sen on tarkoitus huipentua kolmen vuoden päästä U16 SM-sarjassa – toivottavasti tuolloinkin finaaleissa.

Jokerit U16 Suomen mestarit:

Pelaajat:

Rasmus Baggström, Niklas Grandell, Veeti Heiska, Aleksi Heiskanen, Eemil Hiltunen, Jimi Honkanen, Akusti Jokinen, Harri Juntunen, Luca Järvinen, Bruno Kallio, Juho Keinänen, Topias Kemi, Aaro Kiiskinen, Sakari Kostilainen, Lucas Käkelä, Atte Laakso, Elias Lilja, Jeremy Mänd, Arttu Määttä, Aleksi Nissinen, Jesse Nuutinen, Joonas Paqvalin, Niko Rajala, Renny Tainio, Natan Teshome, Santeri Veiksola, Atte Vikla, Emil Virlander.

Toimihenkilöt:               

  • Joukkueenjohtaja: Sami Baggström
  • Päävalmentaja: Tuomas Kalliomäki
  • Valmentaja: Kimi Leppävuori
  • MV-valmentaja: Niklas Virmanen
  • Fysiikkavalmentaja: Henri Filppula
  • Huoltaja: Ari Hiltunen
  • Huoltaja: Tero Laakso
  • Huoltaja: Jan Vieksola