Jatkuuko voittoputki? Tässä Sotshi-pelin kokoonpano

Jokerit hakee jo yhdeksättä peräkkäistä voittoaan, kun lauantain kotiottelussa vastaan asettuu HK Sotshi. Isäntien kokoonpanoon tulee kaksi muutosta sitten torstain.

Jokerit kukisti toissa päivänä Torpedon 4-2 vieraskaukalossa, kun Brian O’Neill ohjasi voittomaalin vain 31 sekuntia ennen kolmannen erän päätöstä. Voitto oli helsinkiläisille kahdeksas peräkkäinen ja sijoitus läntisessä konferenssissa on lauantaihin lähdettäessä toinen. Edellä on ainoastaan puhtaalla pelillä jatkava Dynamo Moskova.

O’Neill on parhaillaan viiden ottelun pisteputkessa, jonka aikana amerikkalainen on tehnyt tehot 1+7=8. Jordan Schroeder taas on tehnyt pisteitä neljässä peräkkäisessä kamppailussa (2+4=6).

Anders Lindbäck torjui molemmissa tämän viikon vierasotteluissa, mutta tänään tolppien väliin palaa Janne Juvonen. Hän torjui viime viikolla punakeltaisille kaksi rankkarivoittoa Hartwall Arenassa. Voittomaalikilpailuissa Juvonen torjui yhteensä yhdeksän kertaa ja oli ohittamaton.

Kenttäpelaajien osalta ainoa muutos on Nicklas Jensenin jääminen sivuun pelikiellon takia. Hänen tilalleen tulee Aleksi Halme, joka pelasi perjantaina Kiekko-Vantaan Mestis-avauksessa. Jensen on pelikelpoinen jälleen keskiviikkona, kun Helsingissä vastassa on Ak Bars Kazan.

Loukkaantumisten vuoksi tämän illan pelistä ovat sivussa Alex Grant, Kalle Kossila ja Henrik Haapala. Sairastumisen takia huilaa Markus Hännikäinen.

Illan vastustaja HK Sotshi on voittanut kauden kymmenestä pelistään kolme ja on lännessä kahdeksannella sijalla. Edellisessä kamppailussaan torstaina Sotshi hävisi kotonaan 0-4 Dynamolle. Sitä ennen joukkue oli kaatanut Neftehimikin 1-0.

Jokerit on ollut Sotshia vastaan viime vuosina niskan päällä etenkin Helsingissä, sillä Hartwall Arenassa punakeltaiset ovat voittaneet kuudesti peräkkäin. Kaiken kaikkiaan voitot ovat KHL:ssä keskinäisissä otteluissa menneet Jokereille 12-9.

Lauantain kamppailu alkaa klo 16.00. Liput matsiin hankit Ticketmasterin verkkosivuilta. Hallin ovet avataan klo 15.00.

Tervetuloa nauttimaan Euroopan parhaasta lätkästä ja kannustamaan Jokerit yhdeksänteen peräkkäiseen voittoon!

Jokereiden kokoonpano:

13 Julius Junttila – 21 Brian O’Neill (A) – 77 Teemu Turunen
19 Veli-Matti Savinainen – 37 John Norman – 81 Iiro Pakarinen
72 Aleksi Halme – 10 Jordan Schroeder – 48 Henri Ikonen
6 Jesse Joensuu – 42 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (C)

40 Petteri Lindbohm (A) – 52 Philip Holm
28 Otto Leskinen – 90 David Sklenicka
4 Tommi Kivistö – 3 Niklas Friman

30 Janne Juvonen (39 Anders Lindbäck)

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2021/2022