Jälleen nousu takaa voittoon – ”Uskomme ei loppunut”

Jokerit teki Torpedolle saman tempun kuin tiistaina Ak Barsille: nousi takaa rinnalle ja ohi vieraskaukalossa ottelun loppuhetkillä. Tänään voittoon tarvittiin jatkoaika.

Torpedo Nizhni Novgorod - Jokerit ja. 4-5 (1-1, 2-1, 1-2, 0-1) (Tilastot KHL.ru)

Ilta Nizhni Novgorodissa sisälsi paljon tapahtumia ja draamankaari oli juuri sellainen, mitä saattoi odottaa etukäteen. Jokereiden ja Torpedon väliset kamppailut eivät ole neljän aiemman KHL-kauden aikana jättäneet ketään kylmäksi.

Viiden pelin tappioputkessa ollut kotijoukkue oli tehokas hyökkäyspäässä ja sai villisti kannustaneen kotiyleisön taakseen ensimmäisessä ja toisessa erässä. Jokerit joutui alakynteen ja vielä pahempaan paikkaan kolmannen erän alussa, kun tilanne muuttui jo 2-4:ään.

-Tiedettiin lähtöasetelmat, että vastassa oli sarjan toiseksi paras kotijoukkue. Tulimme vahvasti peliin ja joukkue oli valmistautunut hyvin, päävalmentaja Lauri Marjamäki aloitti.

-En tiedä, oliko kuitenkin pientä mentaaliväsymystä, kun tuli huolimattomuusvirheitä ja pari alivoimamaalia omiin. Yleensä meille ei tuollaisia huolimattomuuksia tule, mutta toisaalta vastustajakin oli hyvä tänään, hän jatkoi.

Jokerit alkoi kääntää kamppailua itselleen kolmannen erän edetessä. Viktor Lööv ja Geoff Platt olivat osuneet kahdessa ensimmäisessä erässä. Viimeisessä esiin nousi Jesse Joensuu, joka kavensi ensin ylivoimalla ja teki lopussa tasoituksen 11 sekuntia ennen summeria. Brian O’Neill kruunasi helsinkiläisten illan jatkoajalla 5-4-voittomaaliin.

-Uskomme ei loppunut. Pelasimme kaksi minuuttia ilman maalivahtia kolmannen lopussa ja saimme tasoitusmaalin. Yleensä se menee näin, että kun saat kaksi maalia, niin se näkyy myös jatkoajalla. Siinä olimme parempia ja hienoa, että saimme ensimmäisen jatkoaikavoiton tälle kaudelle, Marjamäki kiitteli omiaan.

Jokerit raapi kolmen pelin vieraskiertueelta viisi pistettä kuudesta mahdollisesta. Voitot tulivat hurjilla nousuilla, sillä tiistaina Kazanissa peli kääntyi 1-2-tappiotilanteesta 3-2-voitoksi aivan lopussa. Hyvin samankaltainen nousu nähtiin torstaina Nizhni Novgorodissa.

-Kova oli viikko, se täytyy sanoa. En tiedä, näkyikö tiistain peli pienenä henkisenä väsymyksenä tänään, mutta liikuimme kyllä hyvin. Se on tosi positiivinen merkki, että jaksamme luistella, Marjamäki sanoi.

Jokerit on ottanut pisteitä nyt kaikista kahdeksasta ensimmäisestä vieraspelistään. Edellisen kerran seura on yltänyt samaan kaudella 1995-96, jolloin 13 ensimmäisestä vieraspelistä tuli pisteitä. Nykyvireen takana on päävalmentajan mukaan yksinkertainen yhtälö.

-Yleensä se kertoo joukkueen ammattimaisuudesta, kun vieraista hakee pisteitä. Fokus on oikeissa asioissa ja joukkue valmistautuu hyvin. Asioihin suhtaudutaan oikein, hän kiteytti.

Jokerit jatkaa läntisen konferenssin kolmannelta sijalta ensi viikkoon. Seuraava ottelu pelataan maanantaina Hartwall Arenassa ja vastassa on Dinamo Riika. Viikko huipentuu kahteen Tallinnassa pelattavaan otteluun Spartak Moskovaa ja Severstal Tsherepovetsia vastaan.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019