"Isot mahdollisuudet hienossa seurassa"

Jokereihin siirtynyt Jere Sallinen koki tänä keväänä Ruotsissa karsintapelien kovat panokset. Nyt hän jahtaa paikkaa Leijonien MM-kisajoukkueessa.

Sallinen, 23, siirtyi kesken kauden HPK:sta Örebrohon Ruotsin liigaan. Joukkueen kausi päättyi karsintasarjassa, jossa pelasi viisi muuta ryhmää. Kaksi parasta selvitti paikkansa myös ensi kauden SHL:ään ja neljä muuta jäivät Allsvenskaniin. Sallinen nautti painepeleistä.

-Kyllähän se seuralle ja kaupungille oli tosi iso juttu, että piti säilyä sarjassa. Meillekin tehtiin selväksi, että panokset ovat aika isot. Mutta mikäs siinä, kiva oli pelata sellaisia pelejä, joissa panosta riittää, Sallinen kertoi. Hän kokosi kymmenessä ottelussa tehot 4+3=7, joilla oli karsintojen paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies.

-Olen kyllä tosi tyytyväinen varsinkin alkuun. Varmistimme paikan ennen kahta viimeistä peliä ja ne pelattiin vain pois. Hyvä fiilis oli koko ajan, kun olin siellä. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin, hyökkääjä kertoi.

Nyt pelit jatkuvat Leijonissa, kun maajoukkueen MM-leiritys on edennyt toiselle viikolle. Sallinen on kahden viime kauden aikana pelannut Euro Hockey Tourin pelejä, joten hän tietää, millaisiin karkeloihin on menossa. Tällä viikolla Suomi kohtaa Saksan Savonlinnassa ja Mikkelissä.

-Tosi hieno juttu, että pääsee sinne mukaan. Tavoite on olla mahdollisimman pitkään mukana. Kaikkeni menen sinne antamaan ja toivotaan, että hyvä tulee, Sallinen totesi.

Ensi kauden KHL-pelit kolkuttelevat jo takaraivossa. Espoo Bluesin kautta Liiga-kartalle ponnahtanut hyökkääjä omaa kovat tavoitteet uralleen. KHL oli luonteva askel tavoitteelliselle urheilijalle.

-Innolla odotetaan kauden alkua ja kesäharjoittelua. Kun kuulin mahdollisuudesta tulla tänne, tuntui heti hyvältä. Hieno seura ja suuret mahdollisuudet uusissa ympyröissä, Sallinen totesi.

-Tavoite on mennä eteenpäin koko ajan. Tämä oli yksi tavoite päästä KHL:ään pelaamaan, muttei se suurin. Haluan kehittyä pelaajana, urheilijana ja ihmisenä. Ne ovat suurimmat tavoitteet.

Katso yllä olevasta videosta Sallisen koko haastattelu.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020