Ikosen vuoro tehoilla - Dinamo toistamiseen nurin

Rankka viikko sai iloisen päätöksen, kun Jokerit otti myös perjantaina voiton Dinamo Riiasta. Henri Ikonen iski kaksi maalia ja Janne Juvonen torjui 28 kertaa tolppien välissä.

Päävalmentaja Lauri Marjamäen kommentit pelistä:

Levolle ei ollut aikaa, kun joukkueet hyppäsivät kaukaloon toistamiseen vuorokauden sisään perjantaina. Dinamo sai kokoonpanoonsa pari tärkeää pelaajaa lisää, kun tshekit Lukas Radil ja Rudolf Cerveny pääsivät tositoimiin. Jokerit sen sijaan antoi lepovuoron Brian O’Neillille, Kalle Kossilalle ja Marko Anttilalle.

Punakeltaiset olivat avauserässä terävämpiä maalinteossa, kun Henri Ikonen ja Veli-Matti Savinainen viimeistelivät harjoituskauden ensimmäiset maalinsa. Myös Dinamo sai tulosta taululle ja Jokereiden yli kaksi ottelua kestänyt nollaputki rikkoontui.

Toisen erän aluksi latvialaiset tulivat tasoihin ylivoimalla, mutta Teemu Turusen oivallus ennen erän puoliväliä antoi Jokereille jälleen edun. John Norman viimeisteli 3-2-osuman, kun ketjukaveri Turunen oli ensin kahvitellut pari Dinamon pelaajaa.

Kolmannessa erässä Jokerit oli perjantaina – kuten oli torstainakin – varsin vakuuttava. Ikonen pyssytti illan toisen maalinsa hieman onnekkaan pompun kautta verkkoon ja Julius Junttila sinetöi voiton tyhjään maaliin. Kokonaisuutena esitys oli raskaan viikon päätteeksi erittäinkin miehekäs.

Jokerit päättää harjoituskauden ensi keskiviikkona Porissa Ässien vieraana. KHL:n runkosarja starttaa helsinkiläisten osalta 2.9. Kazanissa.

Jokerit – Dinamo Riika 5-2 (2-1, 1-1, 2-0)
09.22 Henri Ikonen (Petteri Lindbohm, Jordan Schroeder) 1-0
12.32 Peter Tiivola (Hunter Shinkaruk, Sebastian Wännström) 1-1
15.23 Veli-Matti Savinainen (Schroeder) yv. 2-1
21.52 Wännström yv. 2-2
27.50 John Norman (Teemu Turunen, Hannes Björninen) sr. 3-2
45.39 Ikonen (Niklas Friman) 4-2
58.23 Julius Junttila (Ikonen) tm. 5-2

Maalivahtien torjunnat:
Janne Juvonen J 9+8+11=28
Matej Machovsky D 11+8+7=26