Haudan partaalta mestariksi
Kauppakorkeakoulun juhlasaliin kauden päättäjäistilaisuuteen maaliskuussa 1972 kerääntynyt Kanada-sarjan joukkueiden monisatapäinen juniorijoukko sai Aimon kääntämään kelkkansa vielä puhujapönttöön astuessaan. Lopettamisilmoituksesta tulikin jatkamisilmoitus, kun Aimon vasempana (ja usein oikeanakin) kätenä toiminut Haapaniemi ei aikeista tietoisena ollutkaan sillä kertaa suostunut kirjoittamaan Jokerien perustajalle puhetta valmiiksi.
Aimo joutui improvisoimaan, ja se oli sillä kertaa jääkiekkoseura Jokerien pelastus. Toiminta sai jatkua, ja toiminnanjohtajaksi jossakin vaiheessa ylennetty Haapaniemi sai hattuunsa sulan, jonka arvoa on vaikea edes jälkeenpäin arvioida. Valitettavasti Haapaniemi kuutisen vuotta myöhemmin riitaantui Aimo Mäkisen kanssa niin pahoin, että löi hanskat tiskiin. Vuoden totaalisen kiekkopaussin jälkeen hän putkahti esiin HIFK:n organisaatiossa, missä on valmentanut muun muassa sen liigajoukkueen aina SM-hopealle asti.
Keväällä 1972 oli vahvasti vireillä helsinkiläinen seurafuusio. Helsingin Sanomissa julistettiin nimikilpailukin. ”Mikä nimeksi, kun Jokerit, HJK ja Karhu-Kissat yhdistyvät?” Jokerit kuitenkin jatkoi itsenäisesti. HJK ja Karhu-Kissat jäivät keskenään solmimaan myöhemmin epäonnistuneiksi osoittautuneita yhteistyösopimuksiaan.
Aimo Mäkisen uudelleen innostuttua jatkui jokerijoukkueen vahvistaminen kautta 1972-73 silmällä pitäen. Lauri Mononen palasi Karhu-Kissoista ja puolustaja Seppo Suoraniemi tuli HJK:sta. Varsinaisen kaappauksen Aimo kuitenkin teki saadessaan maalin suulle Jorma Valtosen Porin Ässistä. ”Valtsu” oli silloin maamme ehdoton ykköskassari, ja pitkälti hänen panoksensa myötä Jokerit juhli keväällä 1973 ensimmäistä Suomen mestaruuttaan.
Mutta oli sitä mestariainesta kenttäpelaajissakin. Puolustuksessa tosin Ilpo Koskela urakoi ajoittain kahden miehen edestä ja huilasi lähinnä pelikatkot, kun Öystilän ja Suoraniemen lisäksi ei tiukkoihin peleihin löytynyt mitat täyttävää neljättä puolustajaa. Ketjujen vahvuutta kuvaa se, että virtuoosimainen luistelija ja kiekonkäsittelijä Lauri Mononen oli lähes koko kauden kolmoskejtun laitamiehenä. Leppä-Sutinen-Arvaja ja Hiiros-Turunen-Kyntölä olivat vakiokolmikot, joita ei ollut syytä rikkoa kuin ylivoimapelissä. Ylivoimapelin ykköspyssy Turunen voittikin SM-sarjan pistekuninkuuden, Timo Sutinen oli kakkonen. Vähäinen peliaika katkeroitti Lauri Monosen mieltä kauden aikana siinä määrin, että Jokerit ykköseksi luotsannut otteluvalmentaja Matti Lampainen joutui mestaruusjuhlissa ”Laten” hyökkäyksen kohteeksi.
