Harjoittelussa poikkeusolot - "Jätkät vastanneet hyvin huutoon"

Tomi Mäki jatkaa Jokereiden kehitysvalmentajana myös kahdella tulevalla kaudella. Hän käy haastattelussa läpi ensimmäistä vuottaan tehtävässä ja kertoo myös, kuinka uuteen kauteen valmistautuminen on saatu käyntiin poikkeusoloissa.

Mäki toimii Jokereiden KHL-joukkueen, Kiekko-Vantaan Mestis-ryhmän sekä Jokereiden A-nuorten kehitysvalmentajana. Ensimmäinen vuosi oli työntäyteinen, eikä pelien päättymisenkään jälkeen olla jääty paikoilleen makoilemaan. Uutta kautta kohti mennään kovaa vauhtia, vaikka joukkueharjoituksia ei saakaan vielä järjestää.

-Heti ryhdyttiin purkamaan mennyttä kautta joka osastolla ja olen ollut siinä valmentajien apuna. Ollaan löydetty hyvät asiat ja kehityskohdat, miten voidaan tulevaisuudessa taas olla parempia, Mäki kertoo kauden jälkeisestä elämästä.

-Uusi kausi on taas tulossa ja isoin juttu on ollut saada pelaajat taas harjoittelun pariin. Myös heille on pyritty viemään sitä viestiä, mitä lähdetään parantamaan ja yksilöä kehittämään, hän jatkaa.

-Vaikka tässä etänä ollaankin, niin nykypäivän teknologialla pystytään aika hyvin tekemään, ohjeistamaan ja juttelemaan asioista. Hyvin ovat jätkät vastanneet huutoon, treenit on saatu hienosti käyntiin ja ohjelmat rullaamaan, Mäki kiittelee.

Koko haastattelun voit kuunnella yltä.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2019/2020