Grant päässyt sinuiksi eurooppalaisen pelin kanssa

Koko uransa Pohjois-Amerikassa ennen tätä kautta pelanneen Alex Grantin syksy on ollut oppimisprosessi. Kanadalaispakki on parantanut peliään isoin askelein, mutta sanoo kehittymisen jatkuvan edelleen.

Pohjois-Amerikan pienissä kaukaloissa peli on hyvin erilaista. Euroopassa tilaa on enemmän ja kiekollisuutta korostetaan. Punaviivan jälkeen ainoa vaihtoehto ei enää olekaan lyödä kiekko ränniin.

Grant hankittiin Jokereihin erityisesti kiekollisten kykyjensä vuoksi: hänellä on erinomainen lyöntilaukaus ja peliä edistävät syötöt lähtevät napakasti. Kanadalainen on tehnyt 20 peliin 4+10=14 pistettä. Niillä hän on KHL:n pakkien pistepörssissä seitsemäntenä. Suunta on koko alkukauden ollut ylöspäin.

-Olen mielestäni sopeutunut melko hyvin parin ensimmäisen viikon jälkeen. Alussa muutos oli iso, mutta nyt tunnen oloni varmemmaksi kaukalossa. Aina voi kuitenkin parantaa ja kehittymisen eteen tehdään koko ajan töitä, Grant kertoo ja tekee hyvän vertauksen pohjoisamerikkalaisen ja eurooppalaisen pelin välillä.

-Kyse ei ole niinkään siitä, että täällä olisi enemmän aikaa kiekon kanssa, vaan että kiekollisuuteen rohkaistaan voimakkaammin. On aika mukava pelata tällä erilaisella tyylillä, kun on mahdollisuus välillä pelata alaspäin ja pitää kiekko omalla joukkueella.

Katso puolustajan haastattelu kokonaisuudessaan yltä. Grant kertoo muun muassa, kuinka vaikuttunut hän oli perjantain Spartak-ottelun tunnelmasta.

Jokereiden Tallinnan-viikonloppu jatkuu tänään lauantaina synttäribileillä ja sunnuntaina edessä on toinen ottelu Severstal Tsherepovetsia vastaan. Kiekko putoaa jäähän Tondiraba Arenassa klo 15.00. Liput matsiin hankit Ticketmasterin verkkosivujen kautta tai hallilta ennen peliä.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019