Ei enää peleihin

Kevät oli työn täyteinen. Yhtäkkiä huomasin, että ahersin töitä illat ja viikonloput. Päätin huhtikuussa, että ensi kausi saa jäädä väliin. En kerta kaikkiaan ennätä matseihin.

Huhtikuussa istuin Brysselin koneessa paluumatkalla Helsinkiin. Päivä oli ollut täynnä kokouksia erilaisissa EU-asioissa. Kaivoin tietokoneen esille ja aloin valmistautua seuraavan päivän seminaariin. Hohhoijaa ajattelin mielessäni, kylläpä nyt on töitä! Samalla hymy nousi huulilleni, onneksi on töitä. Kaksikymmentäseitsemän vuotisen yrittäjän uran aikana on ollut toisenlaisia kausia myös, on ollut tiukempaa.

Siinä powerpointteja väsätessä päätin, että ensi kausi saa jäädä kyllä lätkän osalta väliin, kaikkeen ei voi revetä. Olkoonkin juhlakausi, olkoonkin aivan fantastisen hienoa KHL -kiekkoa, olkoonkin uudet vahvistukset – kuten Sami Lepistö. Ei vaan pysty!

Keskiviikkona tapahtui seuraavaa: tein pientä nauhoitusta Mimixin studioilla Olarinluomassa. Päälläni oli Jokereiden ”no fear” T-paita. Äänittäjä Rami huudahti minut nähdessään: ”Jokerit” ja ”tänäänhän kausi alkaa Minskissä!”

En ollut noteerannut kauden alkua (enhän aikonut sitä seurata), joten en ollut tietoinen matsista. Mutta… tuota noin… nyt kun asia tuli esille, niin avasin Viaplayn klo 19.30 ja aloin katsoa matsia.

Hihkuin ihania maaleja, pöyristyin vastustajan ”järkyttävistä” otteista, jännitin alivoimaa, kiljuin ilosta Eelin hattutempulle! Katselin Dinamon yleisöä, joka maali maalilta menetti toivonsa ja alkoi poistua areenalta. Ymmärsin heitä, olenhan itsekin kokenut samoja tunteita, mutta en millään muotoa jakanut heidän mielipahaansa. Katselin Dinamon härkäpäistä pelimaskottia ja muistin miten pirteä ja hauska maskotti oma Ottomme on.

Pelin loputtua huomasin, että en ollut ajatellut töitä enkä muitakaan asioita pariin tuntiin. Ymmärsin, miksi tykkään käydä peleissä. Jännittävät matsit ovat täydellisiä irtiottoja arjesta ja aherruksesta. Parin tunnin jännitysnäytelmät Jokerien parissa antavat energiaa ponnistella yhä parempien tulosten puolesta omassa elämässä. Joukkueen kannustamisesta saa intoa itsellekin ja arenalla on hieno tunne olla osa suurta tapahtumaa.

Että se siitä päätöksestä. Seuraavaan peliin avaan jälleen kännykkäni ja katson miten Jokerit kieputtaa SKA:ta Pietarissa. Ja sitten vain juhlakauden ensimmäistä kotimatsia odottelemaan. 

Tästä tulee hieno kausi. Pyörrän täten päätökseni. Arenalla tavataan!