Amur energisempi kotonaan – ”Ei oltu vaadittavalla tasolla”

Jokerit ei päässyt tasolleen maanantain vierasottelussa Amur Habarovskia vastaan. Perusasiat halutaan nopeasti takaisin kohdalleen seuraavassa kamppailussa.

Amur Habarovsk – Jokerit 4-1 (1-0, 1-1, 2-0) (Tilastot KHL.ru)

Amur pelasi läpi illan varsin tiiviisti omalla alueellaan. Pienessä kaukalossa helsinkiläisiltä puuttui alussa paras terävyys ja hiljalleen kotijoukkue alkoi saada itseluottamustaan kasaan tasaisen alun jälkeen. Johtomaali tuli ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla alivoimalla. Sitä ennen Jokerit oli taistellut 1,5 minuuttia kahden miehen alivoimalla onnistuneesti.

Toisen erän alkajaisiksi Amur meni 2-0-johtoon, kun helsinkiläisten kenttätasapaino petti ja Aleksandr Polunin karkasi läpiajoon. Hetkeä myöhemmin isännät tekivät jo kolmannen osumansa, mutta se hylättiin maalivahdin estämisenä.

Helsinkiläiset heräsivät hetkeksi voittotaisteluun toisen erän päätösminuuteilla. Ylivoimalla Mikko Lehtonen tälläsi kauden seitsemännen maalinsa ja toi vieraat maalin päähän. Kolmannen alussa tuli kuitenkin jälleen kylmää suihkua, kun Amur onnistui vuorostaan ylivoimalla. Polunin viimeisteli neliön keskeltä ottelun toisen maalinsa. Vielä ennen päätössummeria Amur iski neljännen kerran ja peli oli sitä myöten selvä.

Kamppailun jälkeen jokerileirissä suhtauduttiin suoritukseen ymmärrettävästi kriittiseen sävyyn.

-Paljon jäi varmasti parannettavaa. Alussa oli ylivoimalla paikat, muttei saatu sitäkään oikein kulkemaan. Kauttaaltaan aika keskiverto suoritus ja sellaisella ei tässä liigassa pärjää, päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi.

-Huono peli meiltä, eikä oltu oikein missään vaiheessa sillä tasolla, jota täällä vaaditaan. Tämä ei ollut hyväksyttävää, mutta muutetaan keskiviikkona peli taas meidän näköiseksemme, kapteeni Marko Anttila suuntasi katseitaan Barys Nur-Sultania vastaan pelattavaan otteluun. Perusasiat pitää saada tuolloin kohdalleen.

-Lähtee ihan kamppailuista, halusta päästä kiekkoon ja kaverin auttamisesta. Ihan perusasioita eli takaisin niihin kiinni, niin eiköhän Barysia vastaan voitto kairata, Anttila totesi.

Keskiviikon ottelu alkaa klo 16.30 Suomen aikaa.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2020/2021