Ylämummon joulu

Legendaarisia pelaajia on monta, mutta on niitä legendoja fanienkin joukossa!

Hämeenlinna on pieni ja mukava kaupunki ihan lähellä Stadia. Liiga -aikoina tuohon Hämeen polttopisteeseen tuli matkattua useammankin kerran kannustamaan punakeltaisia voittoon. Yhtä vaikeaa kuin HPK:lle oli voittaa Jokereita Arenalla, oli meidän voittaa iloista taitokiekkoa pelaavia kerholaisia Rinkelinmäellä. Turkasen hämäläiset, olivat unohtaneet, että heidän pitäisi olla niitä hitaita!

Rinkelinmäeltä on montakin muistoa. Parhaimpien joukossa, ehkä parhain, on  3-1 voitettu pudotuspelisarja vuonna 2002. ”Tiesin, että kun kerho voitetaan, niin loppuun asti mennään” kommentoi Mikko Ruutu mestaruuskauden päätyttyä.

On toinenkin muisto Rinkelinmäeltä, joka on jäänyt mieleen pysyvästi. Hyvä muisto. Kaikki tietävät, että Rinkelinmäen kuuluisa sikakatsomo pitää valtavaa meteliä kannustaessaan ritareitaan tekemään maaleja ja voittamaan pelejä. Sikakatsomon desibelejä oli mahdoton ylittää, ellei jokerifaneja ollut saapunut paikalle vähintään kahdella bussilla. 

Rinkelinmäellä oli kuitenkin yksi ääni, joka ylitti jopa sikakatsomon ja jokerifanilauman yhteisen metelin. Tuo ääni kuului naiselle, jota en milloinkaan tavannut, mutta äänestä päättelin, että kyseessä olisi jo arvokkaaseen, vanhempaan ikään päässyt ihminen.

Naisella oli yksi kannustushuuto: ”KERHO”. Hänen kannustushuutonsa kajahti ilmoille kimeänä ja terävänä, sitä ei voinut olla kuulematta. Ja aina hän oli siellä, päätykatsomossa, jossain yläpuolellamme jakamassa lätkähuumaa Rinkelinmäen hornankattilan yleisön kanssa. Muutaman pelin jälkeen aloimme kutsua häntä ylämummoksi.

Pelin alussa on hieno tunne, kun oma joukkue luistelee jäälle. Tunne voitosta on korkealla ja odotus hyvästä pelistä vahvana mielessä. Pelit HPK:ta vastaan olivat usein nautinnollista katsottavaa, taitoa, luovuutta ja hienoja tilanteita tuli toinen toisensa jälkeen. Luksusta lätkäfanille! Vähitellen opimme odottamaan ylämummon ensimmäistä ”KERHO” huutoa. Ja tulihan se sieltä!

Joskus ylämummo venytti huutoonsa voimasanan ”TSEMPPIÄ”! Olen aivan varma, että kerhon pelaajat saivat intoa ylämummon kannustuksesta, sen verran usein peli kääntyi kotiluolassa heidän hyväkseen.

Olen joskus miettinyt, minkälaista hänen elämänsä on ollut. Ehkä hänellä on lapsia ja lapsen lapsia, jotka harrastavat jääkiekkoa tai ainakin sen katsomista. Ehkä joku jälkeläisistä pelaa kerhossa tai jossain muussa joukkueessa? Olisi mukava tietää. Minulla on nimittäin tunne, että ylämummo on hieno ihminen, joka on antanut läheisilleen paljon lämpöä, tukea ja rakkautta.

Eräässä pelissä kääntölaukauksistaan tuttu intiaanipelaajamme Frank Banham jäi taklauksen jälkeen hiljaisena ja liikkumattomana jäänpintaan. Tuijotimme kauhuissamme Frankia etsien merkkejä tapauksen vakavuudesta. Sikakatsomo ulvoi ”kuole” ja ”kuolleet pois kentältä”. Mutta ylämummo oli hiljaa, sillä hän tiesi, että jäällä makaa ihminen, jolla on läheisiä, ystäviä ja kokonainen elämä kaukalon ulkopuolella. 

Marraskuisena iltana, kauan sitten, kävelimme pitkin Pasilan tuulista huokausten siltaa, kohti Arenaa. Vastaan oli tulossa Hämeenlinnan ylpeys. ”Areenan taika pitää” vakuuttelimme toisillemme voitonvarmana. Peli alkoi vauhdikkaasti, kuten kerhopelit yleensäkin. Pian jostain Arenan kolkista, yläkatsomosta ehkä, kuului huuto ”KERHO”! Ylämummo oli tullut vierailulle! Tälläkin kertaa Arenan taika piti ja voitimme iloisen ritarijoukon. Voiton ohella olin iloinen, että kuulin vielä kerran ylämummon kipakan kannustuksen.

En tiedä onko ylämummo vielä kanssamme tässä maailmassa, mutta uskon, että hänen legendaarinen huutonsa kannustaa hänelle rakasta joukkuetta, vaikka se tulisi yläilmoista.

Ylämummolle, Jokereille, jokerifaneille, sikakatsomolle, Pavel Datsjukille ja kaikille jääkiekkoa rakastaville toivotan oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!  

Partners of the KHL Championship 2017/2018