"Vaatimustason ja rehellisyyden pitää paistaa läpi"

Voittava jääkiekko - siihen jokainen joukkue lähtee kauden alusta alkaen etsimään reseptiä. Päävalmentaja Lauri Marjamäki korostaa erityisesti joukkueen sisältä kumpuavaa voimaa, kun hän miettii niitä tekijöitä, jotka ovat Jokereille tärkeitä.

Marjamäki palaa kahden vuoden maajoukkuepestin jälkeen seuravalmennuksen pariin. Vuodet Leijonissa opettivat paljon ja erityisesti tietoa tuli muiden huippusarjoista sekä pelin trendeistä kansainvälisesti. Tuore päävalmentaja on vakuuttunut, että Jokereiden on mahdollista taistella jälleen tulevalla kaudella KHL:n kärkisijoista. Kilpailu Euroopan kovimmassa liigassa on armotonta, mikä nostaa riman todella korkealle. Haaste on kova, mutta niin on myös luottamus.

-Meillä on kaikki ainekset olemassa: on luisteluvoimaisia hyökkääjiä, osaavia ja monipuolisia pakkeja ja hyvä maalivahtiosasto. Nämä mahdollistavat monipuolisen ja ennen kaikkea voittavavan pelaamisen, Marjamäki sanoo.

-Intoa ja intohimoa odotan joukkueelta sekä pelille heittäytymistä. Hyvä yhteistyö ja kommunikointi koko joukkueen ja kaikkien kesken ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Vaatimustason ja rehellisyyden pitää paista läpi, että missä voimme olla parempia kuin vastustaja.

Katso Marjamäen haastattelun kolmas osa yllä olevalta videolta. Ensimmäisen osan näet täältä ja toisen täältä.

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018