Uuteen taloon

Hartwall Areena valmistui Ilmalaan keväällä 1997 jääkiekon MM-kisoihin. Saman vuoden syksyllä Jokerit aloitti siellä liigapelinsä. Uudet, hulppeat olosuhteet eivät kuitenkaan osoittautuneet takeeksi menestyksen jatkumiselle.

Uuteen taloon

Heti ensimmäinen kausi uudessa kotihallissa oli varsin takkuinen, vaikka joukkueen piti paperilla olla vankkaa mestariainesta, jota muun muassa Sveitsistä Suomeen palannut Mika Nieminenkin vielä vahvisti. Sakari Pietilän valmennusjakso SM-liigassa Jokerien peräsimessä kesti vain kuukauden päivät. Hän sai jo 21. lokakuuta 1997 potkut Jokerien kärsittyä vierastappion JYPille. Lundmark kutsuttiin Ruotsista hätiin, mutta ei asettunut homma uomiinsa edelliskevään mestarivalmentajankaan hoteissa. Maaliskuun alussa 1998 Jokerit teki saman kauden toisen valmentajavaihdoksensa, kun Hannu Kapanen korvasi Lundmarkin. Kapanen pelasti, mitä pelastettavissa oli, ja luotsasi Jokerit SM-pronssille. Kiekko-Espoo kaatui pronssiottelussa Hartwall Areenassa 8–0. Himmeät mitalit tuntuivat sitäkin himmeämmiltä, kun HIFK pääsi parin kilometrin päässä Jokerien entisellä kotiareenalla juhlimaan ensimmäistä SM-kultaansa 15 vuoteen.

Seuraavakin kausi sujui Jokereilta sekavahkoissa merkeissä. Kapanen sai sentään olla puikoissa helmikuulle asti, kunnes hänet vapautettiin tehtävistään. Kapasenkin seuraaja kutsuttiin Ruotsista, mutta hän oli suomalainen Timo Lahtinen. Jokerit sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja kohtasi puolivälierissä SaiPan. Hartwall Areenassa pidettyjen taitoluistelun MM-kisojen vuoksi Jokerit luovutti suosiolla – ja osin kai ylimielisyyttäänkin – kotiedun lappeenrantalaisille. SaiPa sai pelata kotonaan sekä ensimmäisen että toisen puolivälierän. Yllättäen se voitti ne molemmat. Jokerit ei kolmannessa puolivälieräottelussa kotihallissaan saanut pakkovoiton paineita karistettua harteiltaan ja hävisi 4–5.

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019