Uudistunut Moskovan jättiläinen

TsSKA myllersi kokoonpanoaan ja valmennustaan kesän aikana urakalla. Ainoa tavoite on voittaa vihdoin ja viimein Gagarin Cup.

Viime kauden runkosarjavoittaja TsSKA on KHL:n jokavuotinen mestarisuosikki ja aloittanut kautensa odotetun vahvasti, mutta osoitti haavoittuvuutensa häviämällä Kaukoidässä Admiral Vladivostokille ja raapimalla voitot Amur Habarovskista ja Kunlun Red Starista vasta jatkoajalla. Jokerit puolestaan onnistui voittamaan kaikki vastaavat kolme otteluaan, tosin Admiralin vasta jatkoajalla.

TsSKA on kerännyt 11 ottelustaan 23 pistettä ja hävinnyt vasta kahdesti. Jokerit on TsSKA:n tapaan hävinnyt kahdesti ja kaapinut 20 pinnaa yhdeksässä ottelustaan. Mikäli Jokerit ottaa täyden kolmen pisteen voiton torstaina, joukkueet ovat läntisen konferenssin sarjataulukossa tasapisteissä.

Edellisen kerran joukkueet kohtasivat viime kevään pudotuspeleissä. Kolme neljästä ottelusta ratkesivat vasta jatkoajalla, mutta TsSKA osoitti lopulta olevansa vahvempi selvin 4–0-voittolukemin. Kaiken kaikkiaan Jokerit ja TsSKA ovat kohdanneet KHL:ssä 17 kertaa. Helsinkiläiset ovat vieneet peleistä viisi.

Vähämaalista ja tasaista vääntöä voi ennustaa myös torstaille, sillä Jokerit on päästänyt tällä kaudella vain 16 maalia ja kaksi ottelua enemmän pelannut TsSKA on antautunut vain 17 kertaa. TsSKA on pelannut neljä kotiotteluaan huimalla 14–2-maalierolla, mutta vieraskaukaloissa oma verkko on heilunnut selvästi useammin maalierolla 20-15. 

Erikoistilanteiden osalta tilastoetu kallistuu hienokseltaan Jokereiden hyväksi, ja etenkin Jokereiden KHL:n tehokkain ylivoima erottuu edukseen. 

TsSKA on kierrättänyt alkukaudella peräti 30 kenttäpelaajan kokoonpanoa. Jotain joukkueen leveydestä kertoo se, ettei yksikään pelaaja ole pukenut yli yhdeksään otteluun. Ykkösvahtina pelaa Ilja Sorokin, taustatukenaan ruotsalainen Lars Johansson. Nuoren moskovalaisjoukkueen tehokkaimmat pelaajat ovat Salavat Julajev Ufasta hankittu 20-vuotias huippulahjakkuus Kirill Kaprizov (5+4=9) ja NHL-seura Colorado Avalanchesta Moskovaan siirtynyt 23-vuotias Mikhail Grigorenko (5+3=8).

-Kun itse olin TsSKA:ssa pari vuotta sitten, joukkue eteni voitosta voittoon melkeinpä väkisin. Uskon, että samanlainen joukkue tulee nytkin vastaan. Jos siellä on vähän kone yskähdellyt viime matseissa, niin sitten vaihtuvat jätkät ja porukka tulee taas kovempana vastaan. Tiedostamme, että se on kova joukkue, joten meidän täytyy olla valmiina kamppailemaan koko ajan, jokerihyökkääjä Antti Pihlström kuvaili ex-seuraansa.

TsSKA:n päävalmentaja on vaihtunut viime kaudesta, kun Dmitri Kvartalnovin tilalle nousi TsSKA:n ja Venäjän maajoukkueen monivuotinen apuvalmentaja  Igor Nikitin. Pihlström ei usko valmennuksen uudistumisen aiheuttaneen suuria muutoksia.

-Minulle jäi enemmän sellainen kuva, että juuri Nikitin oli se, joka oli sen pelisysteemin tekijä ja keskittyi pieniin asioihin, joita piti tehdä oikein. Kvartalnov oli sitten enemmän hengenluoja ja joukkueen herättäjä ja keskittyi ylivoimaan ja tällaiseen. En usko, että hirveitä muutoksia on tulossa, Pihlström kuvaili.

Miten tällaista huippujoukkuetta sitten voi horjuttaa?

-TsSKA puolustaa aina hyvin ja heillä on hyvät veskarit, joten ylivoimat ovat todella tärkeitä. Toisaalta se, ettemme itse ota jäähyjä, on iso juttu. Torstaina on varmasti vaikeata päästä maalipaikoille tasakentin, mutta pitää yrittää päästä heidän päätyynsä, väsyttää sitä kautta heidän puolustajiaan ja yrittää pakottaa heitä rikkomaan. Emme saa päästää heitä pelaamaan omilla ehdoillaan, vaan meidän on hyökättävä ja pidettävä itse kiekkoa, Pihlström päätti.

Jokereiden ja TsSKA:n välinen ottelu alkaa klo 18.30. Liput voit hankkia Ticketmasterin verkkosivujen kautta tai paikan päältä ennen ottelua. Hartwall Arenan ovet aukeavat klo 17.00. Tervetuloa kannustamaan Jokerit voittoon!

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018