Tomek Valtonen

Vaikkei Tomek Valtonen vuodenvaihteessa 1997– 98 Areenassa kuulunut 20-vuotiaiden MM-kultaa voittaneen Suomen joukkueen maalintekijöihin tai taitopelaajiin, jäi kaksi vuotta muita nuoremman laitahyökkääjän nimi ja pelityyli mieleen. Sittemmin lähes kymmenen vuoden ajan Tomek ihastutti Ilmalanmäellä jokerifaneja ja vihastutti vastustajia. 

Tomek Valtonen

Valtonen on syntynyt Piotrkowissa, Puolassa. Äiti on puolalainen, isä suomalainen. Perhe asui Puolassa Tomekin neljä ensimmäistä elinvuotta. Sen jälkeen Valtoset muuttivat Pohjois-Karjalaan, Kiteelle. Sen myötä Tomekista oli hyvää vauhtia tulossa Superpesis-pelaaja eikä liigakiekkoilija. Hän voitti pesäpallossa kolme nuorten Suomen mestaruutta ja pelasi neljä juniorien Itä-Länsi -ottelua. Virallinen kansallispeli jäi, kun 15-vuotias JoKP-juniori Valtonen muutti yksinään Tampereelle jääkiekon vuoksi. Seuravalinta oli Ilves, missä hän syksyllä 1997 debytoi miesten liigajäillä. 

Kun Erkka Westerlund ja Raimo Summanen vuonna 1999 tulivat Jokerien valmentajiksi, uumoiltiin joukkueen pelityylin muuttuvan fyysisempään suuntaan. Eräs uuden tyylisuunnan vaatima hankinta oli luotsikaksikolle alle 18-vuotiaiden EM-kultajoukkueesta (1997) tuttu Tomek Valtonen. Detroitin kesän 1998 toisen kierroksen varaus oli pelannut edelliskauden OHL-liigaa Plymouth Whalersissa, Detroitin esikaupungissa. 

Tomek myöntää, etteivät ensimmäiset kaudet Jokereissa olleet herkkua. 

– Olin henkisesti erittäin raskaassa ”korkeakoulussa”. Valmentajat asettivat kovat paineet, ja huomasin, etten olekaan niin hyvä pelaaja kuin luulin. Joka päivä piti taistella kuin hullu, hän kertaa. 

– Mutta ei minusta välttämättä olisi tullut niin hyvää pelaajaa, jos olisin siinä vaiheessa ollut alemman vaatimustason valmennuksessa. Ehkä vähän rennompikin ote olisi riittänyt. Mutta en tekisi mitään toisin, vaikka olin silloin monta kertaa lähellä lopettaakin. Ilman Virmasen Matin ja fanien henkistä tukea olisin varmaan lopettanutkin. Oli hienoa huomata, että edes joku tykkää. Vuosien mittaan Tomekista pulppusi esiin monimuotoisia pelaajapiirteitä. Parhaana kautenaan (2006–07) hän teki runkosarjassa 19 maalia. Kolmella kaudella rangaistusminuuttien määrä kipusi kolminumeroiseksi. 

– Tuli muitakin kuin kakkosia, välillä omasta tahdosta ja välillä ei. Ei se ollut minulle luontaista. Mutta kun oli leikkiin lähtenyt, rooli piti vetää loppuun asti. Jollain tavalla piti raivata tie ensin liigaan ja sittemmin A-maajoukkueeseenkin, toteaa 35 kertaa Leijonissa esiintynyt Valtonen. 

Kolmannella jokerikaudellaan Euroopan mestari ja maailmanmestari Valtosesta tuli myös Suomen mestari. 

– Siitä kaudesta alkoi minun kohdallani pelillinen ylämäki. Loukkaantumiset tosin vähän sotkivat. Pudotuspelit pelasin polven sivuside katkenneena. 

Kaudella 2003–04 Valtonen pelasi Glen Metropolitin rinnalla Jokerien ykkösketjussa. Pisteiden valossa – ja muutenkin – Tomekin paras kausi oli 2006–07, vaikka hänen olkapäänsä oli todella kehnossa kuosissa. 

– Puolivälierissä se meni niin pahaksi, että pelasin loput pelit puudutuksella. En harjoitellut ollenkaan enkä mennyt joka pelissä alkuverryttelyynkään, koska puudutus ei olisi riittänyt pelin loppuun. Kauden jälkeen olkapää operoitiin, ja lähellä oli, ettei leikannut lääkäri jo siinä vaiheessa ”viheltänyt Tomekin peliä poikki”. 

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta.

Tomek Valtonen 

s. 8.1.1980 I laitahyökkääjä

1999–00 41 0 + 3 = 3 61 9 1 + 0 = 1 8 • 

2000–01 45 3 + 2 = 5 142 3 0 + 0 = 0 0

2001–02 55 4 + 4 = 8 65 11 2 + 1 = 3 2 • 

2002–03 51 5 + 9 = 14 38 10 1 + 1 = 2 4

2003–04 53 15 + 16 = 31 78 8 1 + 3 = 4 8

2004–05 35 6 + 8 = 14 59 12 3 + 0 = 3 10 • 

2005–06 51 11 + 6 = 17 130

2006–07 54 19 + 16 = 35 121 10 3 + 4 = 7 2 • 

2008–09 17 4 + 1 = 5 34 5 0 + 1 = 1 6 

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018