Tehoja etsimässä – ”Tuollaisia mestoja ei voi hukata”

Sami Lepistö luottaa, että joukkue löytää tehokkuuden maalintekoon, vaikka viime peleissä on takunnut. Kokenut puolustaja ottaa tilanteen vakavasti, mutta rauhallisesti.

Perjantaina Jokerit hävisi Sotshille 1-2, vaikka vei maalipaikat selvästi ja hallitsi peliä suuren osan ajasta. Puolityhjistä maaleistakaan kiekkoa ei saatu sisään. Ottelu korosti viime pelien vaikeuksia maalinteon suhteen; Jokerit on tehnyt joulu-tammikuussa vain kahdesti neljä maalia yksittäisessä pelissä.

-Kolme ainakin pitäisi tehdä per peli, että antaisi itselleen mahdollisuuden voittoon, Lepistö sanoo.

-Tontteja on ollut aika reilustikin välillä, mutta jostain syystä ei nyt vain saada sisään. Viimeistelyyn täytyy saada muutos nyt, kun playoffsit lähenevät. Jokainen paikka voi olla tärkeä ja ratkaisujen pitää syntyä. Playoffseissa kaikki on niin pienestä kiinni, ettemme voi hukata tuollaisia mestoja, hän vaatii.

Alkukaudesta maaleja tuntui syntyvän kuin itsestään. Viimeistelyssä oli terävyyttä, mutta myös rentoutta. Verkko heilui läheltä ja kaukaa, mutta talven mittaan kipsiä on päässyt syntymään. Edelleen Jokerit kuitenkin luo suurimmassa osassa pelejä riittävästi paikkoja tehdäkseen 3-5 maalia.

-Kun tekee oikeita asioita, jossain vaiheessa pomput kääntyvät meidän puolelle. Sitä se oli alkukaudesta, kun voitimme pelejä peräjälkeen. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia. Tehdään hommia ja uskotaan siihen, mitä tehdään. Sitä kautta tilanne varmasti kääntyy, Lepistö sanoo rauhalliseen sävyyn.

Kun pelejä ei olla pystytty tappamaan, kuten kävi perjantaina Sotshia vastaan, on vastustaja pystynyt roikkumaan voittotaistelussa. Jokereiden puolustusta ei voi moittia, sillä esimerkiksi alivoimayksiköt ovat pitäneet oman pään puhtaana jo häkellyttävät 11 ottelua peräkkäin. Päästetyt maalit ovat pysyneet 1-2:ssa suurimmassa osassa pelejä tammi-joulukuussa.

-Sitä se on ollut vähän viime aikoina, että olemme antaneet huonompien joukkueiden pysyä mukana pelissä. Niinhän sen ei pitäisi mennä. Olemme kuitenkin sen tason joukkue, että pystymme tekemään pelin selväksi heti alkuun, ja ettei ainakaan päästetä kaveria ohi, Lepistö miettii.

Hänelle talven pelit eivät ole olleet helpoimmasta päästä, sillä Jokereiden puolustuksessa on ollut lukuisia loukkaantumisia. Alkukaudesta Lepistö operoi Mike Lundinin kanssa erinomaisesti pelistä toiseen, mutta amerikkalaispakin loukkaantuminen ja muiden pelaajien vammat ovat sekoittaneet pakkaa. Tilanne on edennyt jopa pisteeseen, jossa Tommi Huhtala ja Petteri Wirtanen ovat joutuneet toisinaan tuuraamaan peräpäässä.

-Kaikki kunnia Hotsille ja Peralle, jotka ovat kumpikin pelanneet tosi hyvin. Pera pelasi eilen ihan loistavan matsin, Lepist kehuu.

-Totta kai oma peli helpottuu, jos on pidempään sama pari. Nyt on tutustuttu uuteen jätkään kerrallaan ja opeteltu, miten he pelaavat tietyt tilanteet. Ehkä se omasta pelistä on vähän syönyt ja on pitänyt olla enemmän hereillä, mutta tosi hyvin olemme kuitenkin pärjänneet.

Sunnuntaina Jokereiden vieraskiertue jatkuu Neftehimikin vieraana klo 16.00 Suomen aikaa alkavassa ottelussa. Joukkue harjoitteli lauantaina Sotshissa ennen siirtymistä uudelle paikkakunnalle. Sunnuntaina ei aamujäitä pidetä, vaan tuttuun tapaan aikaiseen peliin jokainen hoitaa itse valmistautumisensa.

-Itse kyllä tykkään, että pelataan aikaisin. Lyödään kaikki fokus itse otteluun ilman aamutreenejä ja muuta odottelua. Haetaan takaisin se hyvä fiilis, joka meillä on ollut, ja tehdään paikoista maalit, Lepistö alleviivaa.

Partners of the KHL Championship 2017/2018