Target No. One

Ilkeä tauti kaatoi sänkyyn ja piti kiinni useammnkin jäähyn arvoisesti, ja äkkiä oli talvi miltei mennyt ja runkosarja lopuillaan.

Oli tullut katseltua paljon seinää. Oli tullut katseltua paljon lätkää. Päällimmäinen tunnemuistikuva sydäntalvesta oli raastava kaiho: kotiotteluita kotilaitteelta kyylätessä itse peli hienouksineen ja huonouksineen tahtoi jäädä sen alle, että ajatuksia hallitsi raastava halu olla hallilla jotenkin muka niin kuin auttamassa omia.

Monenmoista ammattiauttajaakin tuli ja meni sairasvuoteen tienoilla, mutta jälkikäteen on vaikea muistaa, mitä kenellekin tuli kerrottua. Usein kuitenkin pursusin diagnooseja Jokerien pelistä.

Eräs tällainen puuska iski terveyskeskuksessa, missä pahaa-aavistamaton laborantti joutui myrskyisän analyysini uhriksi. Naisparka ei selvästikään ymmärtänyt jokelluksestani sanaakaan mutta oli ilmeisesti sen verran kiltti ja tunnollinen ihminen, että kuunteli koko puolituntisen. Ongelmaksi koitui vain se, että siinä nyökkäillessään terveyssisar jatkoi automaattisesti koeputkien täyttämistä sillä seurauksella, että menetin enimmän osan verestäni ja pyörryin kotimatkalla komeasti keskelle Viiskulmaa.

* * *

Yksi toistuva elementti, joita horinoissani viljelin, tuota, viljalti, oli tämän kauden joukkuetta leimannut tietynlainen piirteettömyys.

Jouduin ja joudun käyttämään useasti epämääräistä luonnehdintaa ”tietynlainen”, sillä tarkoittamani piirteettömyys ja tasaisuus ovat minusta osoittautuneet lopulta positiivisiksi, öh, piirteiksi, mitä on hieman hankala selittää esimerkiksi loukkaantumissumaa vasten, joka on tietysti nakertanut kaikkea tasaisuutta omalta osaltaan.

Ehkä asian voisi yksinkertaistaa ja ytimellistää joukkueellisuuteen: niin harva yksittäinen pelaaja on noussut ylitse muiden, että joukkuetta on ollut esimerkiksi viime kauteen verraten helpompi katsoa nimenomaan joukkueena. Kun joukkue on pelannut hyvin, se on pelannut hyvin nimenomaan joukkueena; huonona päivänä joukkueon ollut sysisusi juurikin joukkueena.

Tähänkin mahtui ja mahtuu vielä yksi eritelmä. Esimerkiksi viimeisessä SKA-matsissa näkyi ilmiö, jossa sekä yksittäiset pelaajat että joukkuekokonaisuus muuttuivat alisteisiksi jollekin vielä suuremmalle: itse pelille. Kun kaikki menee nappiin, peli ikään kuin alkaa pelata itse itseään.

* * *

Tällaisilla suureellisilla jähkämöinneillä tuli siis piinattua ihmiskuntaa kuukausitolkulla. Siinä sivussa – tietynlaisesta tasalaatuisuudesta kun on ollut puhe – mieli poimi kauden varrelta myös muunlaisia yksityiskohtia.

Jos tässä vaiheessa kautta pitäisi jakaa jonkinlainen huomioarvopalkinto, kenelle tai mille se menisi? Mikä tai kuka on kasvanut niin suureksi, että se täyttää paitsi televisioruudut ja lehtien sivut, myös ihmisten mielet? Mikä on niin suurta ja suurenmoista, ettei sitä voi yksikään kameramies vastustaa? Mikä saa vaivihkaa – kaikkien kohujen keskellä – koko Jokeriorganisaatiossa eniten media-aikaa? Mikä työntää kärhensä vastustajan ihon alle ja saa viholliset vapisemaan?

Vastaus on tietysti helppo: Topi Jaakolan parta.

Onnea voittajalle! 

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019