Suvivirsi

Oli luullakseni loppusyksy. Satoi räntää ja ahisti.

Jari Sarasvuon (nimi muutettu), Don Tamin (nimi muutettu) tai muiden saarnaajien (nimet muutettu) opeista ei kuitenkaan ollut apua, vaan oli pakko lyllertää ammattiauttajan pakeille.

Ammatti-ihminen (nimi muutettu) istui massiivisen pöytänsä takana ja pui ammatti-ihmispartaansa. No niin, se sanoi ja jatkoi kysymällä, että mikä vaivaa.

Ahistaa, sanoin.Vai niin, se puolestaan totesi. Mistähän ahdistuksenne mahtaa johtua?

On kurja ilma, kitisin. Aina kun katsoo ikkunasta, alkaa päässä jollottaa Miljoonasateen Marraskuu. Kaipuun kaljakori kilisee ja silleen. 

Mutta nyt on maaliskuu ja kevät, ammatti-ihminen sanoi ammattitaitoisesti kuin almanakka. Vastasin, että sama se. Marraskuu tai maaliskuu, samaa runkosarjaloskaa kaikki. Elämä valuu sormien välistä kuin hiekka tiimalasissa tai jotain, liian nopeasti kumminkin. Ja samaan aikaan kuluvat päivät liian hitaasti. Ohikiitävät päivät. Kiitävät ohi, päivät, tahmeasti kuin viivelähdöt. Ohi kiitävät ohikiitävät säälipleijarit, ohikiitävästi.

Heittäydyitte runolliseksi, ammatti-ihminen sanoi. 

Niinpä taisin, sanoin, mutta jatkoin virttä. Että loppupeleissä kysymys on vain siitä, ettei meidän peli toimi. Tai siis loppupeleissä ja loppupeleissä. Loppu pelit. Pelit loppu.

Ammatti-ihminen terhakoitui ja kurottautui pöydän yli. Sen silmissä välähti kiinnostuksen kipinä ja se kysyi, että jaa keidän peli.

Meidän peli, vastasin, ja lisäsin että se nyt on kyllä ihan hevonkukkua.

* * *

Kun oltiin käyty läpi Meidän peli ja muu muka-teoreettinen muhennos, avauduin lisää. 

Kerroin, niin kuin varmaan moni ammatti-ihmisen luokse raahautuva, että tulevaisuus pelottaa. Että halli ja jengi on myyty johonkin Venäjälle tai veroparatiisiin. Että kaikki on epäselvää ja salakähmäistä. Ettei tiedä tuleeko tässä nyt kausikortillaan sohittua jotain kansainvälisiä salaliittoja, hämäräbisneksiä, sotatoimia, ihmiskauppaa vai mitä. Ihmiskauppaa se on pelaajakauppakin. Avaruusolioidenkin olen epäillyt näpelöineen kaikkea limaisilla sormillaan. 

Ja niin, jatkoin, kaikki vihaa meitä. Mutta se nyt on jo tuttua.

Ammatti-ihminen nyökkäili ymmärtäväisesti mutta sanoi, että kuulostaa hieman harhaiselta. Yritin epätoivoisesti muodostaa vastaukseksi edes yhtä kokonaista lausetta, mutta sain pihistyä ainoastaan jotain sellaista kuin minämejokerit, minämejokerit. Ammatti-ihminen kallisti päätään ja totesi että selvä tapaus, jakautunut persoonallisuus.

* * *

Seurasi pienimuotoinen torikokous. Kun olin osin rottamaisinkin keinoin tehnyt selväksi, etten ole harhainen vaan että minua nyt vain nätisti sanoen harmittaa, ammatti-ihminen vaihtoi lähestymistapaa. Se sanoi että ehkäpä te ette sitten ole sairas, olette vain vanha.

En niellyt tätäkään. Jupisin, etten ole vanha tai ainakaan en kärsi iän tuomista ongelmista. Tai muistakaan ongelmista. Ainakaan pelin ulkopuolisista ongelmista.

Kato nyt vaikka Teemua, jatkoin, se jaksaa luistella vaikka on jo ikää. (Ammatti-ihminen totesi, etten ole Teemu.) Kato nyt vaikka Pavea, jatkoin, se jaksaa huutaa vaikka ääni on jo käheä. (Ammatti-ihminen totesi, etten ole Pave.) No kato nyt vaikka Hjallista, yritin vielä; se jaksaa olla Hjallis, vaikka on ihan Hjallis. (Viimeiseen kohtaan ammatti-ihmiseltä ei liiennyt kommenttia.) 

Piinallisen hiljaisuuden jälkeen ammatti-ihminen viimein vilkaisi kelloaan ja totesi että jaa, aikamme taitaakin olla tällä erää lopussa. Sitten se kaivoi pöytälaatikosta oudon, rusinamaisen mytyn ja puhalsi siihen kuin taikuri. 

Kiitin alistuneesti, nousin tuolista ja seurasin murheellisesti pomppivaa pinkeää rantapalloa ovelle ja suureen tuntemattomaan.

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018