Sotshi ratkaisi lopussa

Jokerit aloitti hyvin HK Sotshia vastaan Pietarin-turnauksen toisen kamppailunsa, mutta joutui lopulta taipumaan lukemin 1-2.

Päävalmentaja Erkka Westerlundin kommentit ottelusta:

Ottelu Sotshia vastaan oli huomattavasti maanantain Severstal-kamppailua tasaisempi. Jokerit muutti kokoonpanoaan jonkin verran ja saikin peliin jälleen vahvan alun. Tuoreilla jaloilla otteluun tullut Niklas Hagman sivalsi 1-0-osuman jo reilun minuutin kohdalla. Loistavan tarjoilun maaliin teki Brandon Kozun.

Helsinkiläisten alku kesti erän puolivälin tienoille, eikä Sotshilla ollut juuri muita vaihtoehtoja kuin ottaa hyökkäyksiä vastaan. Hiljalleen kuitenkin myös venäläisryhmä alkoi saada kiinni juonesta. Loppuerän hahmo olikin jokerivahti Riku Helenius.

Maanantaina levännyt maalivahti sai panna parastaan, kun Sotshin vaarallinen ylivoimapeli loihti tilanteita jokerimaalille. Kertaalleen kiekko kävi maaliraudoissakin, ja puolustaja Clay Wilsonin Helenius nollasi pariin otteeseen hyvissä maalipaikoissa.

Toisen erän alussa Jokereiden hyökkäyspeli ei tahtonut ottaa tuulta purjeisiinsa, ja Sotshi jatkoi lievää hallintaansa. Kun erää oli pelattu lähes yhdeksän minuuttia, tasoitus syntyi puolustaja Janne Jalasvaaran lavasta. Tämä pääsi ensimmäisenä Heleniuksen torjumaan irtokiekkoon ja peli oli lukemissa 1-1.

Jokerit tappoi perään 49 sekuntia kahden miehen alivoimaa, kun puolustajista Topi Jaakola ja Atte Ohtamaa sekä vuorotelleet hyökkääjät Petteri Wirtanen ja Peter Regin pelasivat mallikkaasti vajaalla. Helsinkiläiset selvittivät jäähyt ja loppuerä oli jo parempaa tekemistä myös hyökkäyssuuntaan.

Kolmannessa erässä Sotshi teki kovemmin töitä, ja vaikka joukkue ei pahemmilla maalipaikoilla päässyt juhlimaan, se piti otteen hallussaan suurimman osan ajasta. Jokereilta tiistai-illan suoritus ei aivan ollut riittävä, vaikka toki myös helsinkiläisillä oli paikkansa iskeä ratkaisu.

Lopulta voittomaali syntyi onnekkaan pompun kautta, kun jokeriavaus kimposi omassa päässä luistimen kautta suoraan Pjotr Shastliville, joka viimeisteli 2-1-osuman seitsemän minuuttia ennen loppua. Jokerit taisteli tämän jälkeen hyvin ja pariin kertaan tasoitus oli todella lähellä. Pekka Jormakan läpiajo oli paras tilaisuus, mutta sekin päättyi vain tolppaan.

Jokerit päättää turnauksen torstaina iltaottelulla SKA Pietaria vastaan. Kamppailu alkaa klo 19.30.

HK Sotshi – Jokerit 2-1 (0-1, 0-1, 1-0)
1.23 Niklas Hagman (Brandon Kozun, Peter Regin) 0-1
28.43 Janne Jalasvaara (Pjotr Shastlivi, Mihail Anisin) 1-1
53.31 Shastlivi 2-1 (Roman Ljudutshin) 2-1

Jäähyt: Sotshi 6x2min, Jokerit 6x2min.

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019