SM-sarjasta liigaksi

Ensimmäiseen liigakauteen lähdettäessä Jokerit menetti kaksi kivijalkaansa, Ilpo Koskelan Lahden Reippaaseen ja Timo Sutisen Forssan Palloseuraan. Lisäksi Timo Kyntölä lopetti kiekkoilun. SM-liigan myötä alkoi Jokerien jyrkkä alamäki.

SM-sarjasta liigaksi

Juniorien Kanada-sarja tosin tuotti nopeasti tuloksia. D-juniorit voittivat Suomen mestaruuden jo keväällä 1973, ja muun muassa kaudella 1975-76 mestareiksi pelasivat itsensä sekä B-, C- että E-pojat. Omat kasvatit eivät kuitenkaan ehtineet kasvaa liigapelaajiksi syöksykierrettä katkaisemaan. Edustusjoukkueen sijoitukset SM-liigassa huononivat kausi kaudelta: 1975-76 kuudes, 1976-77 seitsemäs ja 1977-78 viimeinen eli kymmenes. Keväällä 1978 Jokerit säilytti kuitenkin liigapaikkansa karsintojen kautta. Kauden merkittävin asia oli, että Kanada-sarjan kasvatti Jari Kurri pelasi tuolloin ensimmäiset pelinsä Jokerien edustusjoukkueessa ja ratkaisi vuodenvaihteessa Suomelle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.

Vuotta myöhemmin Jokerit vältti nipin napin karsinnat kahdeksannella sijallaan, mutta kolmena seuraavana keväänä Jokerit oli taas vakiokarsija. Onneksi divarin kärkijoukkueet olivat joka kerta liian heppoisia Jokerien puntarissa. Heikko kilpailullinen asema johti siihen, että liigakypsiksi kehittyneet omat kasvatit kupattiin nopeasti muihin seuroihin. HIFK suoritti ensimmäisen jokerikasvatin kaappauksensa keväällä 1979, jolloin Rainer Risku siirtyi tulevan kauden mestarin riveihin. Vielä kohutumpia siirtoja oli tulossa pari vuotta myöhemmin, kun Tony Arima ja Anssi Melametsä vaihtoivat tähtipaitoihin.

Kauden 1978-79 jälkeen Jokerit menetti monivuotisen ykkösmaalivahtinsa Hannu Kamppurin rapakon taakse, ja seuraavana vuonna sinne siirtyi myös Jari Kurri. Kamppurin paikkaajan Aimo Mäkinen löysi Tampereelta. KooVee:stä siirtynyt Rauli Sohlman olikin 1980-luvun tärkeimpiä jokeripelaajia. 1970- ja 80-lukujen taitteessa ei Jokerien kohdalla voinut puhua pysyvyydestä. Pelaajia tuli ja meni. Muutaman konkarin ympärille koottiin aina joukkue nuorista voimista. Valmennuspuolellakin oli useampi yrittäjä. Kukaan heistä ei onnistunut hitsaamaan sekalaisesta sopasta menestyvää joukkuetta.

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018