”Sarja on pahasti kesken”

Kaksi jatkoerätappiota peräkkäin ovat antaneet Jokereille uskon, että TsSKA on kaadettavissa. Maanantain otteluun punakeltaiset lähtevät selkä seinää vasten.

Runkosarjavoittaja on ottanut pienten marginaalien peleissä kolme voittoa. Sunnuntaina jokeripelaajilla oli vapaaehtoinen harjoitus hallilla ja suurin osa pelaajista saapui valmistamaan itseään maanantain neljänteen peliin.

-Kova oli tulos meidän kannaltamme. Itselle jäi hyvä fiilis siitä, miten teimme yhdessä asioita, puolustaja Topi Jaakola pureskeli.

-Yksi iso juttu playoffseissa on, miten pystyy parantamaan ja reagoimaan sarjojen sisällä. Tässä suhteessa pelasimme ehdottomasti parhaan pelimme eilen, hän jatkoi.

Kahdessa Moskovassa pelatussa ottelussa TsSKA onnistui luomaan hieman enemmän maalipaikkoja kuin Jokerit, mutta lauantaina helsinkiläiset veivät tämän tilaston niukasti. Vieraat olivat terävämpiä paikoissaan, mutta Jokerit on näyttänyt, että kenties koko Euroopan paras joukkue on kaadettavissa.

-Ei ole yhtään sellainen fiilis, ettemmekö pystyisi vastaamaan mihinkään, mitä he omassa pelissään pystyvät tuottamaan. Sitä suuremmalla syyllä eilinen tappio söi miestä, mutta se peli on ollutta ja mennyttä, Jaakola sanoi.

Kokenut puolustaja tiedostaa tilanteen, että kolmen tappion takaa on vaikea tulla sarjavoittoon, etenkin kun vastassa on TsSKA:n kaltainen hyvin vähän mahdollisuuksia vastustajalle antava koneisto. Yhden pelin voittamalla Jokerit pystyisi kuitenkin järkyttämään moskovalaisten tasapainoa. TsSKA on ennenkin menettänyt kolmen voiton jälkeen sarjan KHL:ssä.

-Hyvät asiat on otettava mukaan. Tapamme heittäytyä pelille, pelata rohkeasti, kamppailla ja pysyä kiekossa – siinä oli eilen paljon hyvää. Nythän kyse on siitä, miten pystymme viilaamaan niitä juttuja, mistä kaveri sai hetkittäiset hallintajaksonsa, Jaakola totesi.

-Kun tässä onnistumme, ihan varmasti annamme itsellemme tosi hyvän mahdollisuuden jatkaa tätä sarjaa.

Jokerit ei ole yhdessäkään pelissä onnistunut vielä hankkimaan itselleen johtoasemaa. TsSKA on tehnyt avausmaalin ensimmäisessä ja kolmannessa pelissä avauserässä, toisessa pelissä toisessa erässä. Jokerit on tullut kolme kertaa rinnalle, mutta johtomaalia ei ole vielä nähty.

-Johtomaalin hankkimalla he ovat päässeet toteuttamaan omaa pelisuunnitelmaansa, paineistamista ja sitoutunutta puolustuspelaamista, Jaakola myönsi.

-En tiedä, joutuivatko he ensimmäisessä ja kolmannessa pelissä tekemään kovin paljon töitä, että pääsivät johtoon. Vaikka olemme avauspelin alkua lukuun ottamatta olleet pelissä kiinni, niin on tämä yksi juttu, missä voimme parantaa ja hypätä itse kuskin paikalle.

Maanantain koittaessa kuitenkin vain hetkessä eläminen ratkaisee. Miten Jokerit pystyy kääntämään pienet marginaalit edukseen ja haastamaan jättiläisen vielä paremmin. Rima on sellaisissa korkeuksissa, että vain täydellinen suoritus pitkittää ottelusarjaa.

-Voitto vaatii ihan huippupelin ja että jokainen lyö koko sielunsa jäälle. Ennen sitä emme voi mistään muusta edes alkaa puhua, Jaakola painotti.

-Jotenkin olen kuitenkin tämän suhteen levollisin ja rauhallisin mielin. Sarja on pahasti kesken vielä.

Jokereiden ja TsSKA:n välinen neljäs ottelu alkaa maanantaina klo 18.30 Hartwall Arenassa. Liput matsiin hankit Lippupisteen verkkosivuilta.

Partners of the KHL Championship 2016/17