Kolmas KHL-kautemme huipentuu tiistaina 21. helmikuuta alkavissa pudotuspeleissä, jonne selviytyvät vain sarjan parhaat joukkueet. Mestari eli Gagarin Cup -voittaja on selvillä viimeistään 20. huhtikuuta. Jokerit on näyttänyt iskukykynsä myös tällä kaudella niin kaukalossa kuin katsomossakin.

Marraskuussa Riiassa peräti 2000 suomalaista kannusti punakeltaiset ikimuistoiseen voittoon seurahistorian suurimmalla fanien vierasmatkalla. Runsaasti viime kaudesta muuttunut joukkue on kohdannut runkosarjassa omat haasteensa, mutta onnistunut myös kaatamaan sarjan parhaat ryhmät, kuten SKA Pietarin, TsSKA Moskovan ja viime kauden mestarin Metallurg Magnitogorskin. Kaikki on mahdollista, kun kiekko putoaa jäähän 21. helmikuuta ja armoton taistelu Gagarin Cupista alkaa!

Mitä kovempi vastus, sitä paremmin Jokerit pelaa, ja sitä enemmän punakeltaiset kannattajat syttyvät. Hartwall Arenalla näet Euroopan parasta kiekkoa ja ylivoimaisesti kovimmat Playoffs-pelit!

Kolmannen kierroksen erikoisjärjestelyt

Hartwall Arenassa järjestetään taitoluistelun MM-kilpailut maalis-huhtikuun vaihteessa. Tapahtuma on ollut tiedossa jo miltei kaksi vuotta, ja Jokerit on varautunut pelaamaan mahdollisen pudotuspelien kolmannen kierroksen Espoon Metro Areenassa. Jokereiden Playoffs-kortin hintaan eivät sisälly kolmannen kierroksen ottelut, ainoastaan ensimmäinen, toinen sekä finaalit. Jokerit tarjoaa Playoffs-korttilaisille kuitenkin etuosto-oikeuden kolmannen kierroksen otteluihin, jos joukkue tähän vaiheeseen etenee.

  • I – Kategoria 360€

    Katsomot 117–120 (Club Seat)

    Tilaa Katso kaikki edut »

    I – Kategoria, 360€

    Katsomot 117–120 (Club Seat)

    Harwall Arena katsomokartta
    • Kortti sisältää kaikki Hartwall Arenalla pelattavat playoffs-kotiottelut, max 12 ottelua. Hyvitykset lasketaan vähentämällä toteutuneiden otteluiden irtolippujen lähtöhinta kausikortin hinnasta. Loppu hyvitetään ensi kauden runkosarjan kausikortin hinnassa. Hyvitystä ei makseta rahana, eikä sitä voi vaihtaa ottelukohtaisiin lippuihin. Hyvitykset huomioidaan vain 11.5.2017 mennessä tehdyistä tilauksista.

      Esimerkki: Kotiotteluita pelataan 4 kpl. Kun esimerkin ensimmäisten 2 kotiottelun hinta kausikortin katsomossa on 22,50 € ja seuraavien 27,50 €. Kausikortin hinta 216 €, tästä vähennetään pelatut ottelut 100 €, hyvitettävä summa on 116€. 2 x 22,50€ + 2 x 27,50€ = 100€, 216€ - 100€ = 116€. Hyvitys 116€
    • Jokaisen kausikortin hintaan lisätään korttimaksu 7,50€
    • Jokereiden runkosarjan 16-17 parkkikausikortti ei ole voimassa Playoffs-otteluissa. Playoffs-otteluihin ei myydä erillistä parkkikorttia.
    • Junnu/opiskelija/ seniorikausikortin voi ostaa I-III kategorioihin hintaan -50%. Mahdollinen hyvitys on kategorian normaali hyvityksestä 50%.
    • Playoffs-korttia koskevissa kysymyksissä tiedustelut: puh. 010 633 1072 / Jokerit kausikorttipuhelin.
  • II – Kategoria 288€

    Katsomot 107–110 (Business)

    Tilaa Katso kaikki edut »

    II – Kategoria, 288€

  • III – Kategoria 216€

    Katsomot 101, 106, 111-116, yläkatsomot (Economy)

    Tilaa Katso kaikki edut »

    III – Kategoria, 216€

  • IV – Kategoria 149€

    Fanikatsomot 103, 104 + paikaton (Eteläpääty 1)

    Tilaa Katso kaikki edut »

    IV – Kategoria, 149€

  • V – Kategoria 180€

    Fanikatsomot 102, 105 (Eteläpääty 2)

    Tilaa Katso kaikki edut »

    V – Kategoria, 180€

  • VI – Kategoria 81€

    Opiskelija fanikatsomot 103, 104, paikaton tai yläkatsomot 317-318

    Tilaa Katso kaikki edut »

    VI – Kategoria, 81€

  • VII – Kategoria (Junnut) 70,5€

    Fanikatsomot 103, 104, paikaton tai yläkatsomot 317-318

    Tilaa Katso kaikki edut »

    VII – Kategoria (Junnut), 70,5€

  • VII – Kategoria (Seniorit) 70,5€

    Fanikatsomot 103, 104, paikaton tai yläkatsomot 317-318

    Tilaa Katso kaikki edut »

    VII – Kategoria, 70,5€

Partners of the KHL Championship 2017/2018