Petri Pakaslahti

Kun Petri Pakaslahti halusi menestyvään joukkueeseen, hän tuli Jokereihin. Suomen mestaruus irtosi heti ensimmäisellä kaudella, eikä vähiten ”Pakan” itsensä ansiosta. 

Petri Pakaslahti

Pakaslahti teki tulokaskaudellaan 2001–02 Jokereissa omaksi piste-ennätyksekseen jääneet lukemat 35 (13+22). Pisteen päähän siitä Paka pääsi viimeisellä jokerikaudellaan 2006–07. 

Tampereella syntynyt Petri Pakaslahti aloitti kiekkoilun 6-vuotiaana Kempeleen Kiekko-Ketuissa. C-juniori-ikäisenä hän siirtyi Kärppiin. Jo silloin Pakan siirrossa oli taikaa: Kärpät voitti heti C-juniorien SM-kultaa. Kun oululainen edustuskiekkoilu ajautui vuonna 1994 konkurssiin, lähti 18-vuotias Paka muille maille. Ottaja löytyi Raumalta. 

– Lukkoon siirtyminen oli hyvä ratkaisu. Kaksi ensimmäistä Rauman-kautta pelasin A-nuorten SM-sarjaa, mutta pikku hiljaa pääsin haistelemaan liigailmaa, kertoo viisi kautta Raumalla liigaa pelannut Pakaslahti, johon jokerivalmentaja Raimo Summanen iski silmänsä kevään 2000 puolivälieräsarjassa. 

– Niin ainakin uskon. Summanen joka tapauksessa halusi minut Jokereihin, koska soitteli useampaan otteeseen. Lopulta ajattelin, että mikäpäs siinä. Olisi kiva voittaakin joskus jotakin. Raumalla se ei vaikuttanut kovin todennäköiseltä. Helsingissä tärppäsi heti. 

– Silloin peli kulki. Olin ehkä itsekin vähän yllättynyt. Se oli minulle muutenkin kasvuvuosi ammattilaiseksi. 

Pakaslahden ketjun vasemmalla laidalla pelasi Pavel Rosa, oikealla peluutettiin Ville Peltosta ja Antti Aaltoa. 

Kun Peltonen tammikuussa loukkaantui, Jokerit hankki SaiPasta Vladimir Machuldan. Rosa-Pakaslahti-Machulda oli pudotuspeleissä lähes pitelemätön. 

– Machuldan kanssa synkkasi kaukalossa todella hyvin, vaikka meillä ei Machuldan kanssa yhteistä kieltä ollutkaan. Rosa tulkkasi tärkeimmät, Paka naurahtaa. 

– Machulda tykkäsi pelata. Muun muassa välierissä hän oli pyytänyt Rosaa sanomaan minulle, että vetäisin vähän pidempää vaihtoa. 

– Joukkue oli sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Vaatimustaso oli todella kova, paitsi valmentajan puolelta niin myös pelaajilla toisiaan kohtaan, Paka kiteyttää SM-kullan taustoja, Kaudella 2002–03 Pakaslahti oli Jokereissa voittamassa Continental Cupia. Sitä seuraavalla kaudella hän vakiinnutti paikkansa A-maajoukkueessa. Keväällä 2005 Paka pelasi ensimmäiset ja ainoat MM-kisansa. Jokereissa rooli ja pistesaldo kuitenkin hieman pienenivät kultakauden jälkeen. 

– Joukkueeseen tuli Glen Metropolitia ja Valtteri Filppulaa. Ylivoima-aika väheni, Paka toteaa syyksi. 

Petri Pakaslahti tunnettiin urallaan – hänen muita vahvuuksiaan väheksymättä – ensisijaisesti erinomaisena aloittajana. 

– Asenne, ajoitus ja jäykkä maila, hän valottaa tuon tärkeän taidon taustaa. 

– En minä ikinä aloituksia treenannut. Silti olin jo junioreissa hyvä aloittaja. Kun pelasin Lukossa ensimmäisiä liigavaihtojani neloskentässä, ajattelin, että aloitukset on voitettava. Sitä kautta tuon lisäarvoa joukkueeseen ja saan lisää peliaikaa. Sitten siitä tuli tavaramerkkini, Paka toteaa. 

– Kevään 2002 viimeisestä finaalista muistan hyvin viimeisen minuutin. Tappara pelasi kuudella kenttäpelaajalla, ja jouduin ottamaan Ojasen Jannelta omassa päädyssä muutaman aloituksen. Olin jo aika puhki, mutta muistaakseni voitin ne kaikki.

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta.

Petri Pakaslahti 

s. 22.1.1976 I keskushyökkääjä

2001–02 51 13 + 22 = 35 22 12 2 + 4 = 6 10 • 

2002–03 52 7 + 21 = 28 26 9 4 + 4 = 8 6

2003–04 54 4 + 20 = 24 52 8 0 + 4 = 4 6

2004–05 55 3 + 13 = 16 45 12 1 + 2 = 3 6 •

2005–06 28 5 + 9 = 14 26

2006–07 51 12 + 22 = 34 52 10 1 + 3 = 4 8 • 

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019