Petteri Wirtanen

I AM

#13

Petteri Wirtanen

  • SYNTYNYT: 28.5.1986, Hyvinkää
  • PITUUS: 186 cm
  • PAINO: 89 kg
  • KÄTISYYS: Left
  • JOKEREISSA: 3. kausi
  • SOPIMUS: 2018

Keskushyökkääjä siirtyi Jokereihin pelattuaan alkukauden 2014-15 Sveitsin liigan Fribourgissa. Wirtanen on kuulunut viime vuosina maajoukkuekalustoon.

Kaksi edellistä kautta KHL:ssä Donbass Donetskin joukkueessa pelannut Wirtanen teki ukrainalaisseurassa 102 runkosarjaottelussa tehot 11+20=31. Toisella kaudella joukkue eteni pudotuspeleissä toiselle kierrokselle. Wirtanen pelasi samassa ketjussa suomalaishyökkääjien Tuomas Kiiskisen ja Teemu Laineen kanssa.

Wirtanen on tullut urallaan tunnetuksi vankasta kahden suunnan pelistään ja alivoimaosaamisestaan. Yksi iso vahvuus ovat myös aloitukset: kaudella 2013-14 Wirtanen kuului KHL:n parhaisiin aloittajiin voittoprosentilla 60,8.

Hyvinkääläislähtöinen hyökkääjä on pelannut SM-liigassa HPK:ssa ja HIFK:ssa, joissa hän voitti molemmissa Suomen mestaruuden. Hämeenlinnalaisseurassa palkintokaappiin tuli lisäksi yksi pronssimitali. Wirtanen on pelannut kolmen kauden verran myös Pohjois-Amerikassa, jossa vyölle kertyivät debyyttiottelut NHL:ssä Anaheim Ducksin paidassa.

Maajoukkuedebyyttinsä sentteri teki kaudella 2010-11. Ensimmäinen arvokisaedustus oli edessä viime keväänä, kun Wirtanen kuului Leijonien miehistöön Minskissä pelatuissa MM-kisoissa. Joukkue saavutti turnauksessa hopeaa.

Partners of the KHL Championship 2016/17