Osa Stadin kulttuuria

”Toi on vaan sellanen dorka”. ”No, toi on joutunut väärään seuraan”.

Vieressäni kinastelevat siskokset. Toinen kannattaa HIFK:ta, toinen Jokereita.  ”Mutsi osti flabat vierekkäin, muuten en istuis ton vieressä”, sanoo toinen ja hymyilee hiukan, sillä tavalla miten sisarukset toisilleen hymyilevät.

Stadin kulttuuriin on kuulunut kahden paikallisen lätkäjengin kohtaamiset ja niiden jälkipuinnit. Hävityn matsin jälkeen mainingit ovat lyöneet työpaikoilla, kouluissa ja kahviloissa. Eräskin HIFK:ta kannattava tuttavani tapasi soittaa joukkueensa voiton jälkeen: ”kuule Cristina, miten se peli päättyikään – kun en millään muista”. Ja minä vastasin aina samalla tavalla: ”heh heh, hanki muistilääkkeet”.

Jokerit siirtyy eteenpäin jääkiekkourallaan, mikä minulle on mieluinen ja innostava asia. Vaikka into tulevaisuuteen on korkealla, en voinut olla tuntematta pientä haikeutta maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Olympiastadionilla. Talviklassikossa. Jokerien ja HIFK:n viimeisessä kohtaamisessa Liigan runkosarjassa. Yksi aikakausi päättyi.

Olen nähnyt ainakin 1000 liigapeliä. Muista en ole välittänyt, mutta ”hifki-pelit” ovat aina olleet ikimuistoisia, sillä ne ovat olleet osa stadilaisen elämää – tavalla tai toisella. Paikallispelejä on odotettu, niihin on heittäydytty täysin rinnoin mukaan ja niitä on eletty kauan pelin jälkeen. Paikallispelit ovat aina olleet jotain muuta – liiga-arjen yläpuolella.

Talviklassikon aikana näimme tulospalvelusta, että HPK johtaa otteluaan. ”Hyvä, että HPK johtaa”, sanoimme, ”se pudottaa jullit sääleistä”, sanoimme. Mutta stadilainen sisällä sanoi, ei kuitenkaan – voitto Stadiin, niin on paras, sittenkin.

Kiitos HIFK kaikista näistä vuosista. En tiedä vielä tuleeko paikallispelejä ikävä. Mutta jos ikävä on ylitsepääsemätön niin lähetän Hjallikselle kirjeen, että jos kuitenkin….

Sillä on se HIFK sellainen…. vähän dorka.

Stadissa 1.3.2014

Cristina Andersson

Partners of the KHL Championship 2017/2018