Nikolai Makarov

Eri aikakausien pelaajien vertaileminen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Mutta on helppo sanoa, että Nikolai Makarov oli paljon enemmän kuin vain oman aikansa paras jokeripuolustaja. 

Nikolai Makarov

Kotikaupunkinsa Tšeljabinskin Traktor -seuraa edustanut Nikolai Makarov oli voittanut Neuvostoliiton joukkueessa maailmanmestaruuden keväällä 1981, mutta urallaan hän edusti kotimaataan lähinnä B-maajoukkueessa, jonka kapteeninakin toimi pitkään. Nuo Ruotsissa pelatut kisat olivatkin hänen ainoat MM-kisansa. Puolitoista vuotta myöhemmin, syyskuussa 1982 juuri ennen liigakauden alkua, Makarov tuli Jokereihin. 

– Olin menossa Japaniin, mutta Boris Majorov suositteli minulle Suomea, koska Suomessa jääkiekko on paremmalla tasolla. Jokerit oli Majoroville tuttu organisaatio, koska hän oli ollut kaksi kautta Jokerien valmentajana 1970-luvun puolivälissä, Makarov kertoo. Jokerit oli ennen Makarovin tuloa sijoittunut kolmena peräkkäisenä keväänä liigassa toiseksi viimeiseksi ja joutunut karsimaan liigapaikastaan. Se ei ”Koljaa” pelottanut, ja SM-liigan taso ”Koljalla” oli kutakuinkin tiedossa. 

– Olin pelannut Suomea vastaan useasti muun muassa Izvestija-turnauksissa ja tiesin, että maan taso on hyvä, mutta toki Neuvostoliittoa heikompi, hän toteaa. 

– Reino Ruotsalainen oli Jokerien valmentaja. Hänellä oli hyviä harjoitteita, eikä valmennuksessa muutenkaan ollut suuria eroja siihen, mihin olin kotimaassani tottunut. Jokerien pelaajatkin olivat motivoituneita ja vastuuntuntoisia, Makarov muistelee ensivaikutelmia. Makarov itse oli alusta asti maaginen. 

– Kauden alku ei mennyt joukkueelta ihan nappiin, koska meillä oli paljon muitakin uusia pelaajia ja kesti jonkun aikaa hioutua joukkueeksi. Mutta pikku hiljaa peli alkoi kulkea ja ylivoimapelimme toimia. Voitimme lopulta runkosarjan, Kolja muistaa. Makarovilta runkosarja jäi kesken. Kotiottelussa Kärppiä vastaan 30. tammikuuta oululaishyökkääjä Pekka Tuomisto huitaisi mailallaan venäläispuolustajaa vasempaan käteen Jokerien hyökkäyssiniviivalla. Makarovin peukalo murtui, ja se jouduttiin operoimaan. 

– On luonnollista, että joukkueen johtavilta pelaajilta pyritään ottamaan vauhti pois, ja joskus sattuu ylilyöntejä, Makarov toteaa Tuomiston tuolloisesta tempusta. 

– Jokerit teetätti peukalolleni erikoissuojuksen ja erikoishanskan. Sen ansiosta pystyin vielä sillä kaudella pelaamaan.

Kaksi runkosarjan parasta, Jokerit ja HIFK, pääsivät suoraan välieriin. Jokerit kohtasi välierissä Tapparan ja HIFK Ilveksen. Makarov palasi kehiin ensimmäisessä välieräottelussa. Jokerit meni HIFK:ta vastaan finaaleihin suoraan 3–0-voitoin. Varsinkin loppuotteluissa näki selvästi, ettei Makarov pystynyt kunnolla ampumaan. 

– Vasen käsi on tärkeä laukaistessa, hieman vamma häiritsi, hän luonnehtii itse. 

Makarovin vajaatehoisuudesta huolimatta Jokerit voitti kaksi ensimmäistä finaalia. Mutta sitten HIFK voitti kahdesti peräkkäin. Mestaruuteen tarvittiin kolme voittoa. Jokerit johti ratkaisevaa viidettä peliä 2–0, mutta hävisi 2– 3. 

– Se on minulle edelleen arvoitus, miksi niin pääsi käymään, Makarov sanoo vajaat 30 vuotta myöhemmin. 

Lue lisää pelaajasta 45 jokeria pakan päältä -kirjasta.

Nikolai Makarov

s. 19.12.1948 | puolustaja

SM-liigan paras puolustaja 1982-83, SM-hopea 1983.

K O M S P RM O M S P RM
1972-73 31 20 14 34 44 8 0 1 1 8
1973–74 32 14 14 28 49

Key Official Sponsor

Nornickel

Partners of the KHL Championship 2017/2018