Niemimaan toiselle puolelle Atlantin rantaan

Moi, terveiset Puigcerdàsta! Pelit ovat pyörähtäneet käyntiin. Takana on nyt neljä ottelua. Viikonloppuna ryöväsimme Katalonian herruuden kukistamalla FC Barcelonan Camp Noun viereissä jääpalatsissa Barcelonassa.

Avasimme kauden kuitenkin paljon pidemmälle suuntautuneella vieraspelillä. Suuntasimme Txuri Urdinin vieraaksi San Sebastianiin. Ensimmäinen reissu oli kokemus kerrassaan ja siitä haluan teille nyt kirjoittaa.

Harjoittelimme perjantai-iltana Puigcerdàssa 21.15-22.30. Bussimme lähti hallin pihasta lauantaiaamuna klo viisi.  Muutaman tunnin yöunilla siis pakkasimme märät kamat ja kaksi joukkuetta bussiin ja ajoimme kahdeksan tuntia niemimaan toisella puolelle. Bussiin oli pakattu kaksi joukkuetta, koska seuramme alle kaksikymppiset pelaisivat oman ottelunsa päivällä ennen meitä.

Saavuimme Baskimaan rantakaupunkiin noin puolen päivän aikoihin. San Sebastianin jäähalli sijaitsee aivan jalkapalloseura Real Sociedadin kotistadionin kyljessä. Samana päivänä Real Sociedad isännöi FC Barcelonaa La Ligan ottelussa. Olimme siis aivan tapahtumien ytimessä.

Purimme kassit pukuhuoneeseen ja suuntasimme porukalla kaupunkiin. Aikaa oli rutkasti, sillä oma ottelumme alkoi vasta 21.30. Kävelimme läpi kauniin San Sebastianin aina sen laguunimaiselle hiekkarannalle asti. Kaupunki on yksi Espanjan suosituimpia lomakohteita sen kauniin luonnon ja sopivan koon ansiosta.

Atlantin rannalla sijaitsevassa ja vihreiden vuorten ympäröimässä kaupungissa asuu vajaat 200 000 asukasta. Rannan lähettyviltä löysimme baarin, missä söimme paikallisia baskien tapaksia eli pintzosia. Kierroksen jälkeen palasimme hallille haistelemaan pian alkavan jalkapallo-ottelun tunnelmaa. Lippuja emme otteluun ostaneet, mutta seurasimme tapahtumia television välityksellä areenan viereisestä baarista. 

Jalkapallon jälkeen oli jääkiekon vuoro. Valitettavasti kaikki 35 000 jalkapallon kannattajaa eivät pelin jälkeen löytäneet jäähallia. Tunnelmaa kuitenkin riitti. Hieman vajaa tuhatpäinen yleisö todisti jännittävää kamppailua, joka lopulta päättyi kotijoukkueen 4-2 voittoon. Taistelimme loppuun saakka, mutta hallitseva mestari vei tällä kertaa voiton. Revanssia odotetaan Puigcerdàssa.

Ottelun päätyttyä myöhään nappasimme oluet ja bocadillot (sämpylät) ja suuntasimme yötä vasten kotiin. Saavuimme Puigcerdàhan aamulla kahdeksan aikoihin. 

Sunnuntai meni nukkuessa ja reissusta palautellessa. En muista, milloin olisin ollut yhtä väsynyt ottelun jälkeisenä päivänä. Kaksi huonosti nukuttua yötä, matkustaminen ja myöhään alkava ottelu luovat haasteita kropalle. 

Rytmiin on kuitenkin totuttava, sillä pelit ovat aina myöhään illalla. Pitkillä reissuilla on hyvä löytää aikaa pienille nokosille. Ottelupäivä on niin pitkä, että se on hyvä jakaa kahdeksi osaksi pienellä lepohetkellä.

Viikon kuluttua matkustamme Madridiin. Matka on vieläkin pidempi ja matkasuunnitelmamme on todennäköisesti sama. Kenraaliharjoitus illalla, hieman unta, aamulla varusteet bussiin ja menoksi. Madridissa en ole koskaan käynyt ja pääkaupungissa varmasti riittää nähtävää. Aikaa on varmasti kiertää muutama nähtävyyskin, mutta myös aika pienelle siestalle on löydettävä. Kaikkea ei voi nähdä yhdellä kertaa ja energiaa on säästettävä iltaa varten. 

Hasta la proxima!

Kustaa

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019