Narriradio

Jokerit herättää keskustelua ja nostattaa tunteita niin mediassa kuin kansan syvissä riveissä. Elokuun 2013 alussa kovan luokan media-ammattilainen ja jokerifani Juuso Myllyrinne päätti luoda kannattajille täysin uudenlaisen foorumin. Syntyi Narriradio.

Narriradio

Narriradio on muutaman kerran kuukaudessa ilmestyvä podcast eli nauhoitettu radiolähetys, jossa keskustellaan Jokereihin liittyvistä ajankohtaisista aiheista. Keskusteluun osallistuvat juontaja Myllyrinteen lisäksi faneja sekä muita kutsuvieraita, jotka ovat tai ovat olleet kytköksissä Jokereihin.

Narriradio on saavuttanut suuren suosion, ja fanit ovat ottaneet ohjelman omakseen.

-Vaikuttaa siltä, että porukka tykkää! Myllyrinne myhäilee.

-On ollut mukava huomata, miten myös ohjelmissa mukana olleet ovat innostuneet ja miten laadukasta keskustelua saadaan aikaiseksi.

Myllyrinteellä on oma vankka taustansa radiossa, sillä hän on työskennellyt niin Radiomafiassa kuin YleX:ssä juontamassa aamuohjelmaa Mikko “Peltsi” Peltolan kanssa. Myöhemmin Myllyrinne teki Neloselle tv-ohjelmaa Tuomas Enbusken kanssa ennen lähtöään Nokialle markkinointitöihin. Tätä nykyä Myllyrinne työskentelee New Yorkissa mainostoimisto TBWA:n tuotekehitysyksikön nokkamiehenä.

Jokerit on koko ajan pysynyt sydämessä ja myös radio-ohjelman tekemiseen on ollut nälkää pienen tauon jälkeen. Lopullinen sysäys tuli keväällä 2013 henkilökohtaisen surun keskellä.

-Viimeinen kimmoke syntyi siitä, kun isäni kuoli playoffsien aikaan. Faijan kanssa oikeastaan ei paljon mistään muusta kuin lätkästä ja ennen kaikkea Jokereista puhuttu, Myllyrinne kertoo.

-Hänen poistuttua tuonpuoleiseen kiekkokatsomoon oli tosi tyhjä olo, eikä oikein tiennyt, että kenen kanssa mä sitten näistä jutuista puhuisin. Isäni oli vienyt mua jokerimatseihin kuitenkin divariajoista lähtien.

Mielessä kytenyt ajatus Jokereiden ja radion yhdistämisestä konkretisoitui kesän aikana. Myllyrinne otti yhteyttä Eteläpäädyn aktiiveihin, jotka olivat heti innolla mukana.

-Idea on, että tehdään tätä niin kauan kuin se on kivaa. Lahden Juha YLE:ltä vielä teki meille erittäin pro-tason tunnarit, jotka saavat meidätkin kuulostamaan vakuuttavemmilta. Aiheiden osalta katsellaan kalenteria ja yritetään olla ajankohtaisia, Myllyrinne taustoittaa.

Alta voit kuunnella Narriradion jaksoja! Ne löytyvät myös Narriradion Soundcloud-sivuilta täältä.

Partners of the KHL Championship 2017/2018