Lundin uusi hankinta takalinjoille

Jokerit ja Mike Lundin ovat sopineet puolustajan pelaamisesta joukkueessa kausilla 2017-19. Amerikkalaispakki on pelannut urallaan aiemmin niin NHL:ssä kuin KHL:ssä.

-Lundin on luotettava ja kokonaisvaltainen pelaaja, joka pystyy auttamaan joukkuetta molemmissa päissä kaukaloa. Hän on pelannut maailman parhaissa liigoissa ja on tärkeä lisä puolustukseemme, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Lundin, 32, pelasi tällä kaudella Sveitsilin liigan Bielissä 45 ottelua tehoin 2+13=15. Sitä ennen hän edusti kolmella kaudella KHL:n Barys Astanaa, jossa teki 173 runkosarjapelissä 22+74=96 pistettä. Ensimmäisellä KHL-kaudellaan hän oli sarjan puolustajien pistepörssissä kymmenes (5+19=24), toisella kaudellaan kolmas (6+33=39) ja kolmannella kaudellaan seitsemäs (11+22=33).

Lundin saapui KHL:ään pelattuaan kuusi kautta NHL:ssä, jossa hänen joukkueensa olivat Tampa Bay Lightning, Minnesota Wild ja Ottawa Senators. Puolustaja on pelannut urallaan kaikkiaan 252 NHL:n runkosarjaottelua pistein 4+32=36. Lundin on esiintynyt kertaalleen myös MM-kisoissa Yhdysvaltain paidassa keväällä 2010 Saksassa.

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019