Lämsä vapautettu tehtävistä, Valtonen päävalmentajaksi

Tomek Valtonen. Kuva: Tuomo Tenhunen / NPI

Jokerit on vapauttanut Tomi Lämsän Liiga-joukkueen päävalmentajan tehtävistä ja nimennyt hänen paikalleen valmennustiimissä jo aiemmin toimineen Tomek Valtosen.

Uutena nimenä valmennusta vahvistaa Pasi Nurminen.

Lämsä saapui Jokereihin kaudella 2011-12 ja toimi joukkueen päävalmentajana viime kaudesta lähtien. Hänen johdollaan helsinkiläisseura eteni viime keväänä runkosarjan voittoon, mutta karsiutui puolivälierissä Lukkoa vastaan. Tällä hetkellä Jokerit on Liigassa seitsemäntenä.

-Joukkue ei ole pelannut kykyjensä edellyttämällä tavalla syksyn aikana. Tällä ratkaisulla pyrimme herättämään ryhmää, jossa riittää potentiaalia taistelemaan keväällä mestaruudesta, sanoo Jokereiden GM Jari Kurri.

Valtonen, 33, liittyi Jokereiden valmennustiimiin viime kaudeksi. Sitä ennen hän luotsasi seuran A-nuoria kahdella kaudella päävalmentajana.

Nurminen, 37, valmensi kauden 2012-13 ja tämän kauden alussa KHL:n Avangard Omskissa. Sitä ennen hän työskenteli vuodesta 2005 lähtien Pelicansin maalivahtivalmentajana. Kausilla 2010-12 Nurminen kuului myös maajoukkueen valmennustiimiin ja oli voittamassa MM-kultaa 2011. Pelaajaurallaan maalivahti torjui muun muassa Jokereissa kausilla 1999-2001.

Jokerit harjoittelee uusitun valmennustiimin alaisuudessa ensimmäisen kerran tiistaina. Seuraavan ottelun joukkue pelaa joulutauon jälkeen 27.12. kotona HPK:ta vastaan.

Jokerit haluaa kiittää Tomi Lämsää tämän panoksesta joukkueen hyväksi kahtena viime vuotena ja toivottaa parasta mahdollista onnea jatkoon!

Key Official Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019